Helsingin Koskelassa tapahtunut 16-vuotiaan epäilty murha on järkyttänyt laajasti. Vakava yksittäistapaus voi herättää huolta ja kysymyksiä monissa perheissä.
Poliisin tietojen mukaan Koskelan murhaepäilyn taustalla oli pitkään jatkunutta kiusaamista.
Kysyimme asiantuntijoilta, miten nuorelle ja lapselle pitäisi puhua Koskelan kaltaisesta vakavasta henkirikoksesta ja mitä voitaisiin tehdä nuorten toisiinsa kohdistaman väkivallan ehkäisemiseksi.
Koskelan murhaepäily on yksittäistapaus, jonka taustalla on luultavasti monia eri tekijöitä. Sen vuoksi haastateltavat kommentoivat aihetta yleisellä tasolla, lähinnä lievempiin tapauksiin liittyen.
Helsingin Koskelassa tapahtunut epäilty nuoren murha on herättänyt keskustelua kiusaamisesta ja väkivallasta. Nuoren tai lapsen toiseen kohdistama vakava väkivalta voi olla merkki käytöshäiriöstä.
Apu ei aina löydy ennaltaehkäisystä
– Nuoren tai lapsen toiseen kohdistama vakava väkivalta on usein merkki käytöshäiriöstä, toteaa Turun yliopiston lastenpsykiatrian professori Andre Sourander. Sen vuoksi puhe ”kiusaamisesta” on vakavien tapausten kohdalla pulmallista.
– Silloin ratkaisut eivät löydy kiusaamisen ehkäisemishankkeista, Sourander toteaa.
Professorin mukaan on vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että lapsena alkanut käytöshäiriö on yhteydessä esimerkiksi väkivaltarikollisuuteen ja päihteiden väärinkäyttöön.
– Käytöshäiriöt pitäisi tunnistaa ajoissa. Hintalappu on yhteiskunnalle valtava sekä inhimillisen kärsimyksen että talouden näkökulmasta.
Miten käytöshäiriöt syntyvät?
Käytöshäiriöt ovat yhteydessä epäsuotuisaan kasvuympäristöön, minkä vuoksi vanhemmuustaitoja tukevat ohjelmat ovat avainasemassa. Osaan häiriöistä liittyvät perinnölliset, tunneälykkyyteen ja persoonallisuuteen vaikuttavat tekijät.
Näissä tapauksissa nuoret voivat häiriön vuoksi käyttäytyä toisia kohtaan tunteettomasti ja julmasti.
– On käytöshäiriöiden alaryhmä, johon liittyy vahva tunnekylmyys.
Sourander näkee, että käytöshäiriöt pitäisi tunnistaa keskeisenä terveydenhoidon ongelmana. Esimerkiksi neuvoloilla ja kouluterveydenhuollolla pitäisi olla niiden tunnistamiseen riittävästi tietoa ja resursseja.
– Kaikilla, jotka lasten kanssa työskentelevät, pitäisi olla tietoa mielenterveyden tukemisesta ja käytöshäiriöihin puuttumisesta.
Kaikkia käytöshäiriöitä ei voida tunnistaa ja hoitaa ajoissa, minkä vuoksi Sourander näkee myös kriisivalmiuden ylläpidon ja kehittämisen tärkeänä.
"Jäätkö ulkopuolelle?”
Lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri Riikka Riihonen neuvoo, että Koskelan kaltaisesta vakavasta henkirikoksesta alakouluikäisten kanssa keskusteltaessa ei pitäisi mennä yksityiskohtiin.
– Vanhemmat osaavat myös yleensä itse rajata oman lapsen herkkyyden mukaan, mitä kertoa.
Riihosen mukaan mukaan aikuisen käytös vaikuttaa siihen, miten lapsi tai nuori reagoi järkyttävään tapaukseen.
– Lapsen ja nuoren mielenterveyttä kaikissa tilanteissa parantaa se, että aikuinen pysyy rauhallisena.
Teini-ikäisen lapsen kanssa asiasta voi ja kannattaa keskustella tarkemmin.
– Sen voi ottaa sopivalla hetkellä puheeksi, ja kysyä: Huomasitko, että uutisissa oli tällainen tapaus, miltä se sinusta tuntuu?
Aikuisen tärkeä tehtävä on Riikka Riihosen mukaan painottaa lapselle tai nuorelle sitä, että kaikenlaisista ikävistä kokemuksista saa ja pitää kertoa.
– Voi todeta, että me sitten selvitämme sen yhdessä. Toisaalta nuorelta voi kysyä myös sitä, onko hän koskaan kiusannut toista, tai mistä tietää, että toista kiusataan.
Tärkeintä on Riihosen mukaan se, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi joku turvallinen aikuinen, jolle puhua.
– Sen ei tarvitse välttämättä olla vanhempi tai sukulainen.
Kiusaaminen on yleistä
Kiusaaminen on kyselyiden ja tutkimusten perusteella yleinen ilmiö.
Kouluterveyskyselyn ja Väkivallaton lapsuus -toimenpideohjelman mukaan kiusaamista kertoo kokeneensa 9.-luokkalaisista noin 5,5 prosenttia ja toisen asteen opiskelijoista jopa 11 prosenttia.
Merkittävä ongelma on se, että vain puolet lapsista ja nuorista kertoo kokemuksistaan. Tämä heijastelee laajemminkin väkivaltatapauksia.
– Me tiedämme kaikesta väkivallasta, että suuri osa jää raportoimatta, Riikka Riihonen sanoo.
Tähän vaikuttaa hänen mukaansa moni tekijä. Yksi on se, että uhri kokee usein olevansa itse vastuussa kohtelustaan.
Jos jotain ikävää tapahtuu, lapset ja muunkin ikäiset kokevat, että se on oma vika. Kiusaamisväkivallassa on varmasti läsnä tämä ilmiö.
Riihonen toteaa, että lapset voivat myös tottua heille normaaleihin ilmiöihin. Silloin itseen kohdistuvaa väkivaltaa välttämättä enää nähdä asiaksi, johon voisi vaikuttaa.
Sen takia heillä, joille lapsi tai nuori kokemuksistaan kertoo, on tärkeä rooli. Jaettuja kokemuksia ei pitäisi vähätellä tai epäillä, ja niihin pitäisi puuttua aktiivisesti.
”Aikuisella on velvollisuus puuttua”
Jotkut kuulijoista voivat kuitenkin olla nuoria, joiden ei voi odottaa olevan vastuussa tilanteeseen puuttumisesta.
Sen takia Riihonen näkee koulussa tehdyt nimettömät kyselyt hyvänä välineenä kiusaamisen kartoittamiseen. Niissä oppilailta tai opiskelijoilta kysytään, kiusataanko jotakuta.
Kaikki ei kuitenkaan tule ilmi kyselyistä. Vanhempien yhteydenpito lapseen on myös tärkeässä roolissa, sillä ongelmalliseen käytökseen voi liittyä valvonnan puute.
– Jos lapset tai nuoret liikkuvat liian vapaasti kaupungilla esimerkiksi myöhään iltaisin, tai ylipäätään kukaan ei tiedä missä he menevät, on suurempi mahdollisuus, että he joutuvat tavalla tai toisella ongelmiin.
Lisäksi vanhempien kannattaa seurata mahdollisia muutoksia lapsensa käyttäytymisessä. Jos hyväntuulisesta lapsesta tai nuoresta tulee vihainen, ärtyisä tai vetäytyvä, voi muutoksen taustalla olla jotain.
– Jos nuori tai lapsi ei itse saa sanottua kiusaamisesta, sitä on hyvä kysyä lapselta suoraan: Kiusataanko sinua? Tuntuuko, että jäät ulkopuolelle?
Jos lapsi tai nuori on haluton puhumaan, kannattaa Riihosen mukaan kertoa, että haluaa auttaa ja olla kuuntelevana korvana, jos hän haluaa kertoa jotain.
– Joskus on myös hyvä idea tarkistaa opettajalta, muulta koulun väeltä tai harrastuksista, onko lapsen tilanne heidän näkökulmastaan muuttunut ja ovatko he huomanneet mahdollista kiusaamista.
Riihosen mielestä kaikilla aikuisilla on velvollisuus puuttua väkivaltaan ja kiusaamiseen. Puuttuminen on merkki välittämisestä, ei nipottamisesta, hän sanoo.
–Jos ei ole varma, onko kyse leikistä vai kiusaamisesta, voi aina kysyä lapsilta tai nuorilta, onko kaikki ok.
”Onko aina joku alakynnessä?”
Kaverisuhteet eivät sulje pois lasten tai nuorten toisiinsa kohdistamaa väkivaltaa. Vanhemman kannattaa olla hereillä, Riihonen sanoo.
– Näyttääkö lapsi tai nuori olevan hyvällä mielellä näiden kavereiden kanssa? Ja jos kavereilla on riitoja, ovatko ne reiluja ja selvitettävissä vai onko joku aina alakynnessä?
Asiaan vaikuttavat luonnollisesti myös yksilölliset tekijät. Osalla lapsista ja nuorista sosio-emotionaaliset taidot kehittyvät muuta ikäryhmää myöhemmin.
Tutkimuksissa ollaan Riihosen mukaan myös nähty, että persoonaltaan herkät, ujot ja vetäytyvät yksilöt joutuvat useammin kiusaamisen uhriksi. Hän nostaa huolestuttavana ilmiönä esiin yksilöt, jotka eivät tunnista omia rajojaan tai osaa pitää niistä kiinni.
– On sellaisia lapsia ja nuoria, jotka ovat toisen vietävissä. Heitä pitäisi tukea ja valvoa erityisen paljon.
Kiusaamista vai väkivaltaa?
Kiusaaminen terminä on vakavan rikosepäilyn kyseessä ollen ongelmallinen, ja sen tiedostaa myös poliisi.
– Kun käytän termiä kiusaaminen, tarkoitan toistuvaa ja systemaattista toimintaa, jolla voi olla vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia uhrille, tutkinnanjohtaja Marko Forss totesi perjantaina poliisin tiedotteessa.
Käytännössä on siis kyse väkivallasta. Riihosen mukaan nuorten toisiinsa kohdistamaa väkivaltaa ja väkivaltaa ylipäätään on hyvin monenlaista.
– Väkivalta on jatkumo: Toisessa päässä on pieni terävä kommentti tai tönäisy ja toisessa henkirikos. Tällainen traaginen tapaus on pitkällä jälkimmäisessä päädyssä, Riihonen sanoo.
Osallisuuden puute on yhteydessä kiusaamiseen
Erilaiset hankkeet voivat pitkällä aikavälillä ehkäistä kiusaamisen kaltaisia ongelmia. Näitä ovat esimerkiksi tunnetaitojen opettaminen sekä sosiaalisen osallisuuden edistämishanke Sokra. Hankkeessa selvitetään kiusaamista osallisuuden näkökulmasta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Lotta Virrankari kertoo, että Sokran vuoden 2019 kouluterveyskyselyyn perustuvassa tutkimuksessa on saatu selville, että matala osallisuuden kokemus on yhteydessä sekä muiden kiusaamiseen että kiusatuksi joutumiseen.
Osallisuudella viitataan siihen, että lapsi tai nuori kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä sekä kuuluu itselleen tärkeään ryhmään tai ryhmiin. Virrankarin mukaan osallisuuden tukeminen voisi ehkäistä esimerkiksi tarvetta hakea hyväksyntää muiden kiusaamisella.
Ratkaisut eivät ole osallisuudenkaan näkökulmasta helppoja, koska tavoitteena on laajamittainen järjestelmän muutos, joka ei koske pelkästään kouluja.
Maksuttomat ja esteettömät harrastukset ovat tärkeitä keinoja osallisuuden edistämisessä. Näin myös esimerkiksi erilaisista sosioekonomisista taustoista tulevat tai toimintarajoitteiset lapset ja nuoret pääsevät osaksi ryhmää.
Lisäksi on huolehdittava, että lapsille ja nuorille tarjottavat vaikuttamismahdollisuudet tavoittavat heidät aidosti. Esimerkiksi koulun oppilaskunnan kaltainen vaikuttamisväylä saattaa tuntua luonnolliselta vain osalle oppilaista.
– Sehän ei riitä, että tarjotaan oppilaille mahdollisuuksia vaikuttaa. Tavat vaikuttaa pitää tehdä kaikille mahdollisiksi, Virrankari toteaa.