Tulehduksellisten suolistosairauksien raju kasvu Suomessa on jatkunut myös koronapandemian aikana - Uutiset - Aamulehti

Jo 54 000 suomalaista on sairastunut parantumattomaan suolistotautiin, jonka syytä ei tiedetä – Nyt he saavat entistä parempaa hoitoa Tampereella

Tulehduksellisten suolistosairauksien raju kasvu Suomessa on jatkunut myös koronapandemian aikana. Taysiin marraskuun alussa avattu uusi IBD-keskus helpottaa potilaiden, hoitajien ja lääkärien yhteistyötä, kun kaikki tapahtuu samoissa tiloissa ja ravaaminen rakennuksesta toiseen loppuu. Uusi keskus tähtää tärkeäksi osaamiskeskukseksi Suomessa.

Lauri Nojonen (vas.) Ylöjärveltä saa Taysissa biologista lääkettä tiputuksessa kahdeksan viikon välein. Tamperelaista Susanne Rusia lääkitään kuuden viikon välein. Lääkkeiden antamisen lomassa IBD-hoitajat Tanja Toivonen (vas.) ja Iiris Koivisto kyselevät potilaiden kuulumisia.­

1.12.2020 6:00

Aamulehti

Tulehduksellisia suolistosairauksia eli IBD-tauteja sairastavien potilaiden hoito ja seuranta Tampereen seudulla paranee merkittävästi marraskuun alussa Taysissa avatun uuden polikliinisen IBD-keskuksen myötä.

– Nyt tulehduksellisista suolistosairauksista kärsivät potilaat saavat entistä parempaa hoitoa, kun vaeltaminen yliopistollisen keskussairaalan rakennusten välillä loppuu ja lähes kaikki potilaiden tarvitsemat palvelut löytyvät samalta käytävältä, uuden IBD-keskuksen vastaava apulaisylilääkäri ja gastroenterologi Tuire Ilus sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?