Yli 2 miljoonaa euroa ansainnut Timo Prihti tekee miljoonineen kulttuurityötä jälkipolville - Uutiset - Aamulehti

Yli 2 miljoonaa euroa ansainnut porilaismies tekee miljoonineen kulttuurityötä jälkipolville

Timo Prihti on pikkutarkasti säilyttänyt ja entisöinyt kartanon alkuperäisen sisustuksen, jonka vanhimmat huonekalut ovat 1700-luvulta.

1.11.2017 17:58

Sampo-Rosenlewilla aikoinaan sadat työpaikat porilaisille tarjonnut Timo Prihti oli Satakunnan tulolistalla kakkosena lähes 2,3 miljoonan euron pääomatuloillaan. Timo Prihtin ja yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Jali Prihtin suuret ansiot ovat peräisin kaupasta, jossa intialainen jättikonserni Mahindra & Mahindra (M&M) tuli 35 prosentin osuudella Sampo-Rosenlew Oy:n osaomistajaksi.

Timo Prihti ei käytä omaisuuttaan vetäytymiseen Portugalin lämpöön, vaan häärää marraskuisessa hämärässä aivan toisenlaisissa maisemissa. Hän on tehnyt neljä vuotta jättimäistä kulttuuritekoa hankkimalla omistukseensa Porin Kellahdella sijaitsevan Säterin kartanon, jonka rakennuksien ja esineistön kunnostamiseen hän on sijoittanut jo lähes miljoona euroa.

–Kartanon sisustus alkaa olla valmis. Parhaillaan inventoidaan neljän tuhannen niteen kirjastoa, kertoo Prihti, joka on kokoamassa kartanon yhteyteen myös museota.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: