Suuri osa Suomeen tulevista lääkkeistä valmistetaan halpateollisuusmaissa – Joitakin lääkeaineita valmistaa vain muutama tehdas maailmassa

Suuri osa Euroopan unionin alueelle tulevista lääkkeistä tulee halpatuotantomaista. Suurimpia lääkkeentuottajamaita ovat Kiina ja Intia. Kuva kenialaisesta lääketehtaasta vuodelta 2017.

Maailman lääketuotanto on hyvin kilpailtua ja siksi myös hyvin keskittynyttä. Fimean yksikön päällikkö Anne Junttonen kertoo, että suurin osa lääkkeistä tulee nykyään Kiinasta ja Intiasta.

Halpatuotantomaissa lääkkeiden valmistaminen on edullista, ja tuotannon keskittäminen jättitehtaisiin tekee siitä entistä kannattavampaa. Lääke käy monen prosessin läpi ennen suomalaiseen apteekkiin ja käyttöön päätymistä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut