Onko ajan tehostamisesta menty jo liiallisuuksiin – näin kuluttajat toimivat ilmaisena työvoimana - Uutiset - Aamulehti

Onko ajan tehostamisesta menty jo liiallisuuksiin – näin kuluttajat toimivat ilmaisena työvoimana

Aika on aina ollut rahaa, mutta nykyään ajasta on tullut yhä tärkeämpää kauppatavaraa.

10.3.2019 7:00

Aikavarkaat

★★★ Ei tämä dokumentti mitään uutta ihmeellistä tarjoa, mutta on oikein tervettä läväyttää silmiemme eteen todellisuus, jossa elämme. Ajasta on tullut arvokasta ja kuluttajat nähdään suurena ja ilmaisena työvoimana.

Meidät on vähän huomaamattammekin saatu antamaan aikaamme eli työpanostamme yrityksille. Matkalle lähtiessämme etsimme itse sopivat liput ja majoituksen. Teemme lähtöselvityksen itse.

Kaupoissa hoidamme maksut itsepalvelukassoilla ja asennamme kodin tekniset laitteet itse, osasimmepa tai emme.

Ennen ne hommat tekivät työntekijät. Laskelmien mukaan verkkopankkien myötä on kadonnut 50 000 työpaikkaa Euroopasta

Käsitys ajasta muuttui teollistumisen ja matkustamisen myötä. Ohjelma kertoo konkreettisesti, että mikä meidät tosiaankin 150 vuotta sitten sai seuraamaan yhtä synkronoitua kellonaikaa.

Nyt ajanhallinnassa on menty vähän liiallisuuksiin ja kellosta tullut meille pakkomielle. Meitä pidetään jatkuvassa valmiudessa työntekijöinä ja kuluttajina.

Tehokkuutta lisäämään otettiin työpaikoilla käyttöön kello- ja kulkukortit. Dokumentti näyttää, että nykyaikanakin on yrityksiä, jotka valvovat jopa työntekijöiden vessassa käyntejä ja niihin käytetty aika vähennetään tilipussista.

Ohjelmassa on puhe aikavarkaista, mutta mobiililaitteet, viihde-elektroniikka ja sosiaalinen media sivuutetaan tyystin.

Yle Teema & Fem sunnuntaina 10.3. klo 22.00

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos