Passikuva: tällaiset hylätään, näin paljon kuvat maksavat Tampereella – Aamulehden tähtijuttu - Uutiset - Aamulehti

Selvitimme, mistä passikuvan saa halvimmalla – Kuvan pitää täyttää tarkat vaatimukset: Osaatko sanoa, mikä näissä esimerkeissä on pielessä?

Poliisi hylkää etenkin itseotettuja passikuvia. Jos haluaa ammattilaisen ottaman kuvan, hintaerot ovat suuria. Halvimmillaan sähköisen passikuvan saa Tampereen seudulla eurolla, kallein maksaa 30 euroa. Jutussa on 18 kuvaamon hintatiedot.

Moni kokeilee onneaan liittämällä passihakemukseen itseotetun passikuvan. Aina se ei kannata ja osa hakemuksista hylätään. Hylkäämisen seurauksena passin saaminen viivästyy.

23.8.2019 13:40 | Päivitetty 18.9.2019 6:52

Aamulehti

Huono tausta, alaspäin suuntaavat silmät ja kuvankäsittelyohjelmalla muokattu kuva. Esimerkiksi näitä tulee passikuvassa välttää tai se hylätään.

Kaikista passikuvista hylätään noin joka tuhannes, kertoo poliisihallituksen ylitarkastaja Kari Kanto.

Passikuva

Poliisin valokuvaohje perustuu EU-asetuksen mukaisesti kansainvälisiin standardeihin.

Valokuva voi olla mustavalkoinen tai värillinen.

Kuva saa olla enintään kuusi kuukautta vanha.

Sähköisesti toimitettavan kuvan mittojen on oltava tarkalleen 500 kertaa 653 pikseliä.

Sähköisesti toimitettava kuva on tallennettava JPEG-muodossa.

Lähde: Poliisi

Erityisen paljon poliisi hylkää yksityishenkilöiden itse ottamia passikuvia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos