Rahajärven Alpiini-keisari - Uutiset - Aamulehti

Erakko Albin Tirkkonen oli Inarin Rahajärven keisari – Jätti perheensä, pakkasi arvoesineet reppuunsa ja hävisi loppuiäkseen Lappiin

Albin Tirkkosen pääravintona oli kala niin kesällä kuin talvellakin.­

27.8.2017 12:10

”Miljunääri minä olen. Minulla on koski ja kämppä ja tuhat järveä”, kehui Rahajärven keisariksi itsensä ylentänyt erakko Albin Tirkkonen.

Hänen elämänviisauksiaan kirjasi ylös toimittaja-kirjailija Jorma ”Hako” Ollikainen 1950-luvulla. Erakon luona useana vuonna vietetyistä kuukausista ilmestyi lopulta kirja Kelokämppä (WSOY 1962). Se kuuluu edelleen eräkirjallisuuden klassikoihin.

Kiehtovin valokuvin höystetty kirja rakentuu kahden eri maailmoja edustavan miehen yhdessä koetuista mehevistä tuokioista erämaissa.

Kirja ei esittele juurikaan erakon menneisyyttä ennen Inaria, sillä mies ei vaiheistaan mielellään kertoillut. Monet sodat ja rähinät hän kuitenkin kehui käyneensä ja vihjasi olleensa Saksassa jääkärikoulutuksessakin.

Sotamuistoistaan innostuttuaan pienikokoinen ukko saattoi järjestää ahtaassa kämpässään vieraalleen taistelunäytöksiä niin, että reput lentelivät seinästä toiseen. Tämän helposti syttyvän ja mielikuvituksen rajoja koettelevan luonteensa takia monet paikkakuntalaiset vierastivat Rahajärven keisarina mainostettua miestä.

Toimittaja Jorma Ollikainen rakensi ystävineen erakolle kelokämpän, joka yhä seisoo Rahajärven rannalla varaustupana.­

Pakomatka alkaa

Albin Tirkkonen eli Alpiini, oli kotoisin Juankosken Aittomäestä, jossa hän syntyi 1897 kievarin ja hevostilan omistajan perheeseen.

Viisi raisua veljestä oli tappelupukarien maineessa. Aikuisina he käräjöivät toisiaankin vastaan.

Albin meni nuorena armeijaan, kävi vapaussodan, soti Virossa ja muuallakin missä vain ketterää ja uhkarohkeaa sotilasta tarvittiin. Hän sai vänrikin arvon, mutta ajautui ylempiensä kanssa toistamiseen riitoihin. Lopulta hän sai lähtöpassit armeijan palveluksesta.

Nuori avioliitto rakoili miehen rauhattomuuden ja alkoholinkäytön takia. Kaarina-vaimo jäi vuonna 1926 kahden pienen pojan yksinhuoltajaksi, kun Albin eräänä yönä pakkasi kodin arvoesineet reppuunsa ja hävisi loppuiäkseen Lappiin. Virallista eroa puolisot eivät koskaan toisistaan ottaneet.

Yhteisillä kalareissuilla ystävykset Tirkkonen ja Ollikainen nostelivat Inarin Rahajärvestä melkoisia saaliita.­

Pojilleen Kaarina ei kertonut heidän isästään mitään. Albin otti poikiinsa yhteyttä vasta kuolinvuoteeltaan ja lähetti heille valokuviakin. Aikanaan Ollikaisen Kelokämppä-kirja kulkeutui jo tuolloin aikamiehiksi varttuneiden poikien käsiin ja valaisi heille hiukan isän tarinaa.

Vaellus päättyy Inariin

Albin Tirkkonen vaelteli vailla vakituista asuntoa Saariselän tuntureilla, Kittilän kairoissa ja Lemmenjoen laaksoissa. Hän oli jonkin aikaa Jäämerelläkin kalastajana.

Lopulta mies päätyi Inariin, joka eniten häntä Lapissa miellytti. Rauhaton mies hiihteli ympäri Inarijärven, kalasti ja teki tilapäisiä töitä.

Albin oli ilmeisesti mukana talvisodassakin, jossa tietämättään taisteli samalla rintamalla Syvärillä vanhimman poikansa Olavin kanssa. Olaville tieto tästä oli kova pala, sillä isänikävä vaivasi miestä loppuun saakka.

Sodan jälkeen Albin palasi takaisin Inariin. Ivalossa asuu yhä vanhempaa väkeä, jotka muistavat parrakkaan erakon hauskat jutut, kun hän evakon jälkeen vieraili taloissa ja majailikin muutamissa. Alkoholista Albin ei päässyt eroon, vaan oli tullessaan usein jonkin verran humalassa. Jutut lensivät korkeissa kaarissa.

Koira, kota ja kämppä

Lopulta Albin kunnosti vanhan turvekodan Rahajärven takaisilta seuduilta. Siellä hän asusteli vetojuhtana käyttämänsä sekarotuisen Lappi-koiran kanssa pari vuotta. Maantielle oli kilometrien kävelymatka saalista myymään ja ruokatarpeita hankkimaan.

Ahdas kota ja jatkuva avotulella tuhraaminen kävi lopulta mahdottomaksi, varsinkin kaamoksen pimeissä pakkasissa. Albin sai luvan rakentaa autioksi jääneen tukkikämpän hirsistä itselleen pienoisen asumuksen Rahajärven eteläpäähän Kirakkajoen suulle Hammastunturin erämaa-alueen itälaidalle.

Kämppä oli kuitenkin ahdas ja hirret huonossa kunnossa. Savon Sanomissa toimittajana työskennellyt Jorma Ollikainen tutustui omaperäiseen erakkoon kalareissuillaan. Hän alkoi ystäviensä kanssa rakentaa Albinille 1950-luvun puolivälissä kelokämppää, joka on yhä pystyssä.

Rahajärvi antoi yksinäiselle miehelle parastaan. Kookkaat järvitaimenet eivät olleet harvinaisuuksia.­

Tiipettiläisten tuhotyö

Ollikaisen ja Tirkkosen ystävyys oli erikoista laatua.

Ollikainen hyväksyi hovipojan roolin, vaikka keisarin käskyt syntyivät useimmiten omalaatuisen huumorin tuotoksina.

Kämpän ympäristön mättäikkö oli sinappiviljelys, jossa ei miten vain tallattu, hovipoika joutui välillä noutamaan sammakoita matolääkkeeksi tai tökkimään puutikkuja kusiaispesiin säätä ennustamaan. Saunasta putkahti yleensä puhtaita miehiä, toisinaan tervavellillä silattuja.

Vastineeksi palvelemisesta sai Ollikainen kuulla jylhää elämänviisautta ja oppia erämaan ennusmerkkejä. Hän pääsi myös tutustumaan kairan parhaisiin kalavesiin.

Keisari kohtasi voittajansa sairastuttuaan syöpään. ”Tiipettiläiset” purivat leukaa, mutta Albin puri vastaan. Muutaman tupakan mustuttaman torrakan poisto ei tuskaa helpottanut, vaan hammaslääkäri passitti potilaansa Rovaniemelle tutkimuksiin. Syöpää hoidettiin Helsingissäkin, jossa hän hiukan ihastui hoitajaansa.

Etelän herrat Albin nimesi höpliäisiksi, ripelloksiksi ja lutjakkeiksi. Itse hän mielestään osasi kaiken, kuten rakentaa palatseja, kovertaa pahkakuppeja ja kiertää sätkiä. ”Hopeinen keisarin hovi minulla on. Enkä minä notkista polvia rahalle, kun minä olen vapaaherra, poronkakkaleivän mestari ja se on varma.”

Piekanan siivin taivaaseen

Kuolema mietitytti yksinäistä korpifilosofia. Revontulia katsellessaan hän tarinoi ystävälleen: ”Jumalten juhlien ilo on mahtavaa, ja toivon, että minun vereni nousisi pisaraksi sinne sitten kun sen on noustava.”

Mieluusti hän salli mustilla olla mustat jumalat ja punaisilla punaiset, mutta itse hän kirjeessään kertoi Ollikaiselle päätyneensä ”Jeesuksen Rittuksen kannalle.” Taivaan ilot olivat hänen mielikuvissaan kuin piekanan huikea lento kirkkaan Rahajärven yllä.

Lääkäri antoi Albinille vain kolme kuukautta elinaikaa, mutta hän eli vielä lähes kaksi vuotta. Keväällä 1958 erämiehet löysivät siivottomasta kämpästä liikuntakyvyttömäksi heikentyneen erakon. Albin toimitettiin sairaalaan Rovaniemelle, missä Ollikainen kävi ystäväänsä vielä kuolemaa edeltävänä iltana tapaamassa. Rovaniemellä pidetyissä vaatimattomissa hautajaisissa oli saattajana vain eräs potilastoveri Kolpeneelta.

Albinin kuoleman jälkeenkin Jorma Ollikainen vietti aikaa kelokämpällä kirjoitellen ja kalastellen. Hän kohtasi maallisen matkansa pään 59-vuotiaana Kirakan maisemissa, kun hänen moottorikelkkansa vajosi Ronkajoen sulaan kevättalvella 1972. Hänen muistoaan vaaliva rahasto huolsi kämppää kunnes se siirtyi Metsähallitukselle ja kantaa nyt nimeä Kirakkajoen vuokratupa.

Rahajärven keisarin valtakunnassa oli yksi ylittämätön laki: ”Hiljaa pitää miehen kairassa kulkea ja nostaa hattua kelopuulle.”

Kelokämppä

Toimittaja Jorma ”Hako” Ollikaisen (1913–1972) kirjoittama Lapin-klassikko, joka Ilmestyi vuonna 1961 WSOY:n kustantamana.

Ollikainen kertoo kirjassa Karajärven keisarista Alpiinista. Todellisuudessa hahmo oli Rahajärven takana Inarissa erakkona asunut Albin Tirkkonen (1897–1958).

Kirja sai nimensä kelokämpästä, jonka Ollikainen rakensi erakolle ystäviensä kanssa tutustuttuaan tähän. Noin 10-neliöinen rakennus on yhä pystyssä, ja Metsähallitus vuokraa sitä Kirakkajoen vuokratupana (www.luontoon.fi/kirakkajokivuokratupa).

Ollikaisen toinen pääteos Pieninkä: erätarinoita Itä-Karjalasta 1942–44 ilmestyi postuumisti vuonna 1985.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?