Maanviljelijä, Nokian entinen kuntavaikuttaja Erkki Mekkonen on kuollut - Uutiset - Aamulehti

Nokian entinen kuntavaikuttaja Erkki Mekkonen on kuollut

Nokian entinen kaupunginvaltuutettu, maanviljelijä Erkki Mekkonen on menehtynyt 74-vuotiaana.

4.12.2018 21:49

Pitkäaikainen kuntavaikuttaja Erkki Mekkonen Nokialta on kuollut. Hän menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana Nokian terveyskeskuksessa maanantaina 3. joulukuuta.

Mekkonen oli kuollessaan 74-vuotias. Hän toimi pitkään kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna Nokialla ja oli myös kaupunginhallituksen jäsen. Hän oli myös Nokian seurakunnan kirkkovaltuutettu, Suoniemen metsästysseuran puheenjohtaja ja toimi luottamustehtävissä muun muassa useissa maa- ja metsätalouden järjestöissä ja yrityksissä, kuten Valiossa.

Mekkonen oli ammatiltaan maanviljelijä ja viljeli kotitilaansa Nokian Sarkolassa. Hän syntyi Suoniemen kunnassa 28.6.1944 ja asui koko ikänsä lapsuuden maisemissaan.

Mekkonen harrasti muun muassa metsästystä ja riistanhoitoa, metsäluonnossa liikkumista, hiihtoa, lentopalloa ja kuorolaulua.

Erkki Mekkosen poika Jussi Mekkonen kuvaa isänsä olleen yhteiskunnallisista asioista laajasti kiinnostunut, periaatteellinen ihminen, jolla oli selkeät näkemykset yhteisten asioiden hoitamisesta ja joka tinkimättä ajoi edustamiensa ihmisten asioita luottamustoimissaan.

Erkki Mekkosta jäävät kaipaamaan hänen kolme lastaan perheineen sekä muut läheiset ja ystävät. Hänen omasta toiveestaan hänet siunataan haudan lepoon vain lähimpien kesken.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut