Raakaöljyn hinta luisuu jälleen – Eurooppa tuottaa nyt bensiiniä paljon yli oman kulutuksensa - Uutiset - Aamulehti

Raakaöljyn hinta luisuu jälleen – Eurooppa tuottaa nyt bensiiniä paljon yli oman kulutuksensa

Eurooppa tuottaa liikaa bensiiniä noin 1,2 miljoonaa barrelia päivässä. Bensiinin tuotanto Euroopassa oli lokakuussa noin 2,9 miljoonaa barrelia.

26.11.2018 11:48

Raakaöljyn hinta painui viime perjantaina vuoden alimmalle tasolle. Pohjanmeren Brent-laatu päätyi 61 dollariin barrelilta. Yksi barreli on 159 litraa.

Mustan kullan halpeneminen johtuu osittain heikentyneistä talousennusteista ja etenkin ylitarjonnasta.

Nesteen erityisasiantuntija Lauri Kärnä arvioi, että raakaöljyn ylitarjonta nousee nyt noin 20 miljoonaa barrelia yli tavanomaisen tason.

Ylitarjonta lähenee vuoden 2016 tasoa.

Kaksi vuotta sitten Brent-laadun hinta laski alimmillaan noin 28 dollariin barrelilta. Hinta nousi sitten vuoden 2016 loppuun mennessä noin 55 dollariin. Raaka­öljyn hinta nousee ja laskee jyrkästi lyhyessäkin ajassa.

Kärnä ei ryhdy arvioimaan sitä, mille tasolle hinta asettuu loppuvuoden aikana. Opec-maat kokoontuvat 6. joulukuuta kokoukseensa, jossa suurimmat öljyntuottajat saattavat rajoittaa tuotantoa.

ST1-ketjun polttonesteiden toimittajan ja tukkurin Neot Groupin (North European Oil Trade) kaupallinen johtaja TimoJokinen kertoo, että Yhdysvaltain liuskeöljyn myynti on jopa merkittävästi painanut raakaöljyn hintaa alas.

–Tarjonta saattaa lisääntyä vielä ensi vuonna raakaöljyssä, mikäli esimerkiksi maailmantalous ei anna merkkejä nykyistä paremmasta. Kiinakin osoittaa hieman hidastumista. Yhdysvaltain rooli vahvistuu raakaöljyssä entisestään, Jokinen sanoo.

Neot Group jalostaa bensiiniä Göteborgin-jalostamossaan, joka saavutti taannoin yhden merkkipaalun: Yhdysvalloista tuli ensimmäistä kertaa yksi tankkilaivallinen liuskeöljyä Göteborgiin, Jokinen kertoo.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ahkerasti tviittaillut myös raakaöljystä, jonka hinta ei saisi nousta yli 80 dollariin barrelilta. Trump pyrkii siten eliminoimaan riskiä bensiinin hintojen liiallisesta kallistumisesta amerikkalaisille tankkaajille.

Jokinen muistuttaa, että Trump purki yllättäen Iranin talouspakotteita, minkä jälkeen Iran avasi raaka­öljyn myynnin useisiin maihin aina Kiinaa myöten. Iran nosti samalla öljyn tarjontaa.

Myös Yhdysvaltain Teksasin öljyn eli WTI:n hinta halpeni ennen viikonvaihdetta.

Öljy-yhtiöiden osakkeet heikkenivät pörssissä perjantaina.

Tarjontaa riittää

Raakaöljyn tarjonta on noussut ­kuluvan vuoden aikana.

Kolme suurinta tuottajaa eli Yhdys­vallat, Venäjä ja Saudi-Arabia ­tuottavat yli kolmanneksen ­maailman öljystä.

Samalla ennusteet maailman­talouden kehityksestä ovat ­kääntyneet aiempaa ­heikommiksi, mikä näkyy raakaöljyn hinnan ­laskuna.

Yhdysvalloissa on nyt ylisuuret bensiinivarastot. Eurooppa tuottaa liikaa bensiiniä noin 1,2 miljoonaa barrelia päivässä. Bensiinin tuotanto Euroopassa oli lokakuussa noin 2,9 miljoonaa barrelia.

Bensiinin barrelihinta on pudonnut alle raakaöljyn hinnan, ja diesel kirii 20 dollaria yli raakaöljyn hintatason. Nykyisestä kevyemmästä raakaöljystä ja liuskeöljystä voi tuottaa nopeammin ja helpommin bensiiniä, mikä luo ylitarjontaa.

Öljy-yhtiöt tuottivat bensiiniä viime kesänä korkeilla katteilla. Perinteinen malli menee siten, että mitä korkeammaksi raakaöljyn hinta nousee, sen suuremmiksi kohoavat öljy- yhtiöiden jalostuspalkkiot.

Suomalaiset öljyalan edustajat eivät ennakoi sitä, onko tankkaajille luvassa halpaa bensiiniä loppuvuodeksi ja ensi vuodeksikin. Eri markkina-arvioiden mukaan bensiinin ylitarjonta saattaa jatkua pitkäänkin Yhdysvalloissa lähinnä liuske­öljyn ansiosta.

Kuinka nopeasti bensiinihintojen mahdollinen lasku siirtyy pumppuhintoihin? Nesteen Marketing and Service -liiketoiminnan johtaja Sam Holmberg tuo esiin öljy-yhtiöiden kovan kilpailun pumppuasemilla.

Eurooppa myy ylijäämäistä bensiiniään Yhdysvaltoihin ja esimerkiksi Latinalaiseen Amerikkaan. Toistaiseksi ei ole näkyvissä sellaista suuntaa, että öljy-yhtiöt leikkaisivat bensiinin tuotantoaan ”mustamaalatun” dieselin eduksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: