Ehdokasta häirittiin Tampereella ja ketsupit heitettiin kasvoille - Uutiset - Aamulehti

Eduskuntavaaliehdokas sai ketsupit naamalleen kesken kampanjoinnin Tampereella – ehdokkaita häiritty aiemminkin

Tampereen keskustassa perjantaina vaalityötä tehnyt kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Petri Rajala joutui ketsuppihyökkäyksen kohteeksi. Rajalan lisäksi myös ainakin muutama muu vaalityötä tekevä on ollut uhkaavassa tilanteessa.

Eduskuntavaalit ovat saaneet aikaan kuohuntaa. Vaalipäivä on 14. huhtikuuta sunnuntaina. Kuvituskuva.

1.4.2019 20:50 | Päivitetty 1.4.2019 21:10

Vaalityötään tekevä kokoomuksen kansanedustajaehdokas Petri Rajala kertoi kokeneensa tilanteen uhkaavaksi, kun joku heitti hänen kasvoilleen ketsuppia Tampereella perjantaina.

Rajala kertoo, että tapahtumat saivat alkunsa, kun hänellä oli ollut vaalikyltti kädessä ja hän oli tilanteessa juuri sillä hetkellä yksin.

– Noin 40-vuotias, vähän maistissa oleva mies kyseli, olenko ehdokas ja mikä on puolueeni. Kun vastasin, hän heitti pienestä valkoisesta pahvipurkista ketsuppia naamalleni ja rinnuksilleni. Siihen tuli ihmisiä ympärille, ja vihreiden ehdokaskollega tuli auttamaan puhdistuksessa, Rajala muistelee.

Tilanne meni Rajalan mukaan nopeasti ohi, mutta asia on järkyttänyt häntä jälkikäteen.

– Ajattelin, että ketsupin sijasta purkissa olisi voinut olla jotain happoa tai taskussa veisti, Rajala pohtii.

Rajala on tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille.

Rajalaa häiritty aikaisemminkin

Rajala koki edellisen kerran vaalihäirintää jo helmikuun lopulla, kun sai autonsa juuri teipattuna mainosfirmasta. Hän oli parkkeerannut vaalimainoksilla varustetun henkilöautonsa yliopiston parkkipaikalle. Rajalan ollessa poissa auto oli töhritty vesiliukoisella tussilla.

Viime viikon torstai-iltana Rajalalta varastettiin vaalilippu. Lipun jalusta jätettiin Tampereen keskustaan.

– Tein myös tästä varkaudesta rikosilmoituksen.

Uhkaava tilanne pelästytti vihreiden vaalitilaisuudessa

Rajala ei ole ainoa kansanedustajaehdokas, joka on joutunut vaalihäirinnän kohteeksi Tampereella.

Lauantaina 23. maaliskuuta Tampereen Keskustorilla järjestetyssä vihreiden vaalitilaisuudessa paikalla olleet joutuivat keskelle uhkaavaa tilannetta, kun tilaisuuteen paikalle tullut henkilö huusi paikalla rajuja solvauksia ja uhkauksia.

Tapauksesta kertoi viime viikolla vihreiden kansanedustajaehdokas Juhana Suoniemi.

Suoniemen mukaan vaalitilaisuutta seuraamaan tullut mies oli esimerkiksi uhannut paikalla olleita veitsellä paloittelemisella ja turpaan vetämisellä.

Vaalityötä tekeviä kansanedustajaehdokkaita on häiritty Tampereen lisäksi myös muualla Suomessa.

Esimerkiksi ulkoministeri Timo Soinin (sin.) kimppuun yritettiin hyökätä sunnuntaina 24. maaliskuuta, kun hän oli kampanjoimassa Vantaan Korsossa.

Myös vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Suldaan Said Ahmed joutui oman kertomansa mukaan häirinnän ja pahoinpitelyn kohteeksi maanantaina 25. maaliskuuta Itäkeskuksen metroasemalla Helsingissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: