Ahdistelusta syytettyä PolAMK:n ylikonstaapelia on rangaistu aiemminkin - Uutiset - Aamulehti

Poliisiammattikorkeakoulun ylikonstaapelille syyte naisopiskelijoiden seksuaalisesta ahdistelusta – Epäilty löytyi kerran sammuneena koulun lattialta: ”En haluaisi tuon illan syntipukiksi”

Osassa tapauksia syyte on nostettu seksuaalisesta hyväksikäytöstä, osassa seksuaalisesta ahdistelusta. Seitsemän asianomistajan joukossa on myös kaksi naista, jotka eivät olleet tapahtuma-aikaan PolAmk:n opiskelijoita. Väitetyt teot sisältävät koskettelua tai epäasiallisia puheita.

Poliisiammattikorkeakoulun opettaja löytyi tammikuussa 2017 sammuneena porraskäytävästä.

18.11.2019 13:50 | Päivitetty 18.11.2019 15:29

Aamulehti

Poliisiammattikorkeakoulun voimankäytön opettajana toiminutta ylikonstaapelia vastaan on nostettu syyte seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seksuaalisesta ahdistelusta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Aluesyyttäjä Olli Sulkonen kertoo, että yksi asianomistajista kuuluu PolAmk:n henkilökuntaan. Yhden asianomistajan osalta Sulkonen ei kommentoi asiaa muutoin, kuin että hän ei ole opiskelija eikä henkilökunnan jäsen.

Sulkonen ei myöskään erittele, kuinka moni teko on johtanut syytteeseen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kuinka moni seksuaalisesta ahdistelusta.

Väitettyjen tekojen joukossa on sekä koskettelua että asiattomia puheita. Ensimmäinen väitetty teko on tapahtunut vuonna 2015 ja viimeinen 2018.

Kaikki seitsemän asianomistajaa ovat naisia. Heistä ainakin suurin osa on ollut tapahtuma-aikaan poliisiopiskelijoita.

Vastaaja on koko prosessin ajan kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Syytteen yksityiskohdat eivät ole julkisia. Aamulehden hallussa olevista asiakirjoista ilmenee, että kyseistä ylikonstaapelia on ojennettu epäasiallisesti käyttäytymisestä myös Poliisiammattikorkeakoulun sisäisessä menettelyssä.

Löytyi sammuneena rapusta

13. tammikuuta 2017 Poliisiammattikorkeakoululle töihin tullut henkilö löysi ylikonstaapelin makaamasta sammuneena koulun porraskäytävästä.

Ylikonstaapelilta pyydettiin asiassa kirjallista selvitystä. Ylikonstaapeli kertoi lausunnossaan, että hän oli osallistunut koulun alueella sijainneessa entisessä kerhoravintolassa järjestettyihin juhliin, joissa nautittiin alkoholia. Ylikonstaapeli totesi, ettei ollut ainoa päihtynyt henkilö tilaisuudessa.

”En haluaisi tuon illan perusteella syntipukiksi. Ymmärrän virheen ja olen syvästi pahoillani tapahtumista. Nukahtamiseni rappuun aiheutti yhdelle henkilölle ehkä negatiivisia kokemuksia, muutoin koen aiheutetun vahingon poliisin ja ammattikorkeakoulun näkökulmasta pieneksi”, ylikonstaapeli kirjoitti kirjallisessa vastauksessaan.

Näillä perustein ylikonstaapeli katsoi, että kirjallisen varoituksen antamiselle ei ole perustetta.

Poliisiammattikorkeakoulu oli eri mieltä ja antoi hänelle kirjallisen varoituksen poliisille sopimattomasta käytöksestä.

Vastaajalla Pitkä ura takana

Vuonna 1970 syntynyt ylikonstaapeli on erittäin kokenut poliisi. Hän on suorittanut poliisin perustutkinnon vuonna 1995 ja toiminut sen jälkeen erilaisissa poliisitehtävissä. Ylikonstaapelina mies ehti työskennellä yli yhdeksän vuotta ennen kuin hänet pidätettiin virasta 18. tammikuuta 2019 nyt nostettuja syytteitä koskevan rikosepäilyn takia.

Ylikonstaapeli on myös kouluttautunut useita kertoja ulkomailla.

Syytettä käsitellään 2. joulukuuta Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Päivitys 18.11.2019 kello 14.42: Lisätty juttuun yksityiskohtia sen jälkeen, kun Aamulehti tavoitti jutun syyttäjän. Muutettu jutun otsikosta sana hyväksikäyttö ahdisteluksi, sillä tiedossa ei ole, koskeeko hyväksikäyttösyyte yhtä vai useaa asianomistajaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut