Poliisi epäilee: Vaalitulosta vääristettiin Oulussa - Uutiset - Aamulehti

Poliisi epäilee: Vaalitulosta vääristettiin Oulussa

Rikosepäily liittyy tapaukseen, jossa äänestäjiä käännytettiin äänestyspaikalta.

3.5.2019 12:51

Oulun poliisilaitos on aloittanut esitutkinnan tapauksessa, jossa äänestäjiä oli käännytetty pois äänestyspaikalta.

Poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan. Oulun kaupunginkirjaston äänestyspaikalla ennen kello 20 äänestämään saapuneet henkilöt oli poistettu äänestyspaikalta äänestysajan päätyttyä kello 20.

– Asiassa on syytä epäillä rikosta, poliisi kertoo tiedotteessaan.

– Nimikkeenä tällä hetkellä on vaalituloksen vääristäminen.

Poliisin mukaan esitutkinta pyritään suorittamaan kesään mennessä. Sen jälkeen syyttäjä tekee päätöksensä syytteen nostamisessa.

Tästä on kyse

Vaalilain mukaan kaikkien ennen sulkemisaikaa ennakkoäänestyspaikalle saapuneiden pitäisi päästä äänestämään.

Kyseessä oli viimeinen ennakkoäänestyspäivä, joten osalla jäi mahdollisesti ääni kokonaan käyttämättä, jos äänestäminen varsinaisena vaalipäivänä ei ollut mahdollista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: