Tallink Silja seurasi henkilökunnan tulostamista teknisen palvelun avulla – Palvelu keräsi tietoja tulostavasta työntekijästä ja asiakirjan nimestä

Tallink Siljassa on ollut käynnissä selvitys, jonka tarkoituksena on vähentää papereiden tulostamista. Tulostustiedon mukana yhtiö sai kuitenkin tietoonsa myös tulosteita ottaneiden nimiä ja tulostettujen asiakirjojen nimiä. Tallink Gruppin viestintäjohtaja kiistää, että tarkoituksena olisi ollut tarkkailla sitä, millaisia dokumentteja työntekijät tulostavat. Yhtiö kertoo lopettaneensa tulostusseurannan Suomessa.

Tallink Siljan henkilökunnan tulosteiden seuranta on Lännen Median tietojen mukaan aiheuttanut hämmennystä työntekijöiden piirissä. Yhtiö liikennöi Helsinki–Tallinna-väliä muun muassa Megastar-laivallaan.

11.5.2019 6:00

Laivavarustamo Tallink Silja on seurannut henkilökuntansa tulostamista tavalla, joka on herättänyt työntekijöissä huolta.

Tallink Siljan emoyhtiö Tallink Grupp on keväällä selvittänyt, kuinka se voisi vähentää paperitulosteita ja tulostinmusteen kulumista toimistoissaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut