Jehovan todistajien valtakunnansali Pöytyällä on tuhoutunut tulipalossa - Uutiset - Aamulehti

Jehovan todistajien valtakunnansali paloi yöllä Pöytyällä – epäillään tahallaan sytytetyksi, rakennusta yritettiin polttaa jo pari päivää aiemmin

Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi, koska rakennusta oli yritetty sytyttää palamaan jo muutama päivä aiemmin.

Jehovan todistajien valtakunnansali Helsingissä Mannerheimintiellä. Kuvituskuva.

23.8.2019 7:08

Jehovan todistajien valtakunnansali on tuhoutunut tulipalossa Pöytyällä Varsinais-Suomessa. Valtakunnansalilla tarkoitetaan Jehovan todistajien kokouspaikkaa, eli se vastaa siis käyttötarkoitukseltaan kirkkorakennusta.

Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Hälytys palosta tuli perjantaiaamuna kello 2.09 ja palokunnan saapuessa paikalle valtakunnansali oli jo täysin tulessa. Kukaan ei ilmeisesti ole loukkaantunut palossa.

Palaneen valtakunnansalin koko on noin 150 neliötä. Parhaillaan pelastusyksiköitä oli yön aikana paikan päällä noin kymmenen.

– Jälkiraivaus on menossa vielä. Todennäköisesti on tahallaan sytytetty Jehovan todistajien valtakunnansali palamaan, päivystäjä palomestari Hannu Karppi Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kertoo.

– Epäilys tahallaan sytyttämisestä tulee siitä, että rakennusta oli yritetty jo muutamaa päivää aiemmin sytyttää palamaan. Lisäksi ulkoseinällä oli merkkejä, että palo oli sytytetty ulkoseinästä, ja siitä palo oli levinnyt ulkoseinää pitkin ullakolle, ja sitä kautta koko rakennukseen.

Pelastuslaitoksen yksiköiden tullessa paikalle mitään ei ollut enää tehtävissä rakennuksen pelastamiseksi.

– Kun ensimmäiset pelastuslaitoksen yksiköt olivat kohteessa, oli rakennus palanut jo ainakin puoli tuntia valokuvien perusteella. Rakennus on nyt täysin tuhoutunut. Tutkinnallisista syistä jätettiin ulkoseinät pystyyn. Tutkinta tulee aamulla ja poliisi tutkii asiaa. Rakennus on ollut tyhjillään, eikä tämän hetkisen tiedon mukaan henkilövahinkoja ole tullut.

– Epäilyistä tekijöistä ei minulla ole tietoa, poliisi tiedottanee asiasta. Mutta se on tuhoutunut mitä on tuhoutunut, eikä palo enää leviä. Vaikea arvioida tuhojen rahallista suuruutta, varmaan sadoista tuhansista euroista ainakin puhutaan.

Palosta ei Karpin mukaan ole vahinkoa ympäristölle.

Asiasta tiedotti ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos