Katso kuvat rouva Jenni Haukion juhlaeleganssista vuosien varrelta - Uutiset - Aamulehti

Katso kuvat kaikista Jenni Haukion puvuista Niinistön kaudella – on ihastuttanut presidentin rinnalla jo kahdeksan kertaa

Yksi Linnan juhlien odotetuimmista käänteistä on joka vuosi se, mitä Tasavallan presidentin Sauli Niinistön puoliso, rouva Jenni Haukio on valinnut ylleen. Kokosimme kuvagallerian vuosilta 2012–2018.

5.12.2019 22:08

Linnan juhlat 2012

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio avioituivat vuonna 2009 ja kolme vuotta myöhemmin Niinistö valittiin Tasavallan presidentiksi. Vuonna 2012 rouva Haukio emännöi Linnan juhlia ensi kertaa.

Violetissa pitsissä ja printtikuviossa edustaneen Haukion puvun suunnitteli tuolloin Paola Suhonen.

Rouva Jenni Haukio debytoi Linnan juhlien emäntänä vuonna 2012. Kuvassa hän kättelee sotaveteraani Vilho Kannalaa.

Linnan juhlat 2013

Vuonna 2013 itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin poikkeuksellisesti Tampere-talossa. Presidentinlinna Helsingissä oli tuolloin remontissa.

Juhlien pukukoodi oli Tampereella tavallista vapaampi. Rouva Haukion yllä nähtiin yksiolkaiminen, kullanhehkuinen suunnittelija Sari Nordströmin luomus.

Presidenttipari asteli punaisella matolla Tampere-talossa pidetyissä itsenäisyyspäivän juhlissa.

Presidentti puolisoineen poseerasi kuvaajille yhdessä Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen kanssa.

Linnan juhlat 2014

Rouva Haukio luotti suunnittelija Sari Nordströmin kädenjälkeen taas vuonna 2014. Pelkistettyyn taivaansiniseen, lyhythihaiseen iltapukuun mielenkiintoisen yksityiskohdan tuo takana oleva valkea laahus.

Linnan juhlat 2015

Aikaisempina vuosina hillityissä väreissä esiintynyt Haukio räväytti vuonna 2015 fuksianpunaisessa iltapuvussa. Puvussa oli samansävyisiä pitsiyksityiskohtia ja vuoden 2013 tapaan vain yksi olkain. Puku oli jälleen Sari Nordströmin suunnittelema.

Rouva Haukion valitsema huulipunakin näytti olevan lähes sävy sävyyn fuksianpunaisen puvun kanssa.

Linnan juhlat 2016

Lyhyet hihat ja ensimmäiseltä emäntävuodelta tuttu violetti tekivät paluun vuonna 2016 Haukion Linnan juhlien puvussa. Kauniisti laskeutuvan puvun helmasta pilkistää pitsiä.

Haukio luotti jo neljännen kerran suunnittelija Sari Nordströmin näkemykseen. Hänen korunsa oli lisäksi suunniteltu Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Rouva Haukion yllä on tavallisesti nähty koruja hillitysti. Vuoden 2016 Linnan juhlia varten hän kuitenkin puki ylleen setin, johon kuuluivat näyttävät kaulakoru, korvakorut ja rintakoru.

Linnan juhlat 2017

Haukio suosi aiempina vuosina pääasiassa lämpimpiä, punaiseen meneviä sävyjä. Vuoden 2017 hehkuva vihreä oli siksi yllättävä valinta. Tällä kertaa asun suunnitteli Vuoden nuori suunnittelija -palkinnon saanut Heidi Karjalainen.

Rouva Haukio odotti tuolloin myös presidenttiparin ensimmäistä lasta, huhtikuussa 2018 syntynyttä Aaro Veli Väinämöä.

Jenni Haukion puvun yläosa laskostui kauniisti vuonna 2017.

Jenni Haukio hehkui Linnassa raskauden onnea.

Linnan juhlat 2018

Edellisenä vuonna rouva Haukion yllä nähtiin jälleen hillitty värimaailma. Yksinkertaista siluettia piristi dekolteen kohdalle valittu läpikuultava kangas, joka kulki myös hihoja pitkin.

Puvun suunnitteli Aalto-yliopiston muoti- ja vaatetussuunnittelun opiskelija Emma Saarnio. Sen materiaalina käytettiin koivusta valmistettua, ympäristöystävällistä Ioncell-kangasta, jonka suunnitteli tekstiilisuunnittelun opiskelija Helmi Liikanen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos