Ilmavoimien loppusodassa rajuja ylilyöntejä: Varusmiehet paljain jaloin pitkiä aikoja lumihangessa, pakotettiin avantoon - Uutiset - Aamulehti

Ilmavoimien loppusodassa rajuja ylilyöntejä Jämsässä: Varussotilaat paljain jaloin pitkiä aikoja lumihangessa, pakotettiin avantoon

Ilmavoimien Jämsän Hallissa järjestetyn loppusodan ylilyönneistä on tulossa syytteet yli kahdellekymmenelle. Joukossa on ammattisotilaita ja varussotilaita.

Epäillyt ylilyönnit ovat tapahtuneet harjoituksen maaliosastojen kiinniottojen ja kuulustelujen yhteydessä. Kuvituskuva.

1.4.2019 10:39

Jämsässä järjestetyn ilmavoimien loppusodan tapahtumista juuri valmistuneen esitutkinnan mukaan kahdeksaa harjoituksen maaliosastoihin kuulunutta varussotilasta oli kohdeltu niin rajusti, että toiminta täyttää pahoinpitelyn ja palvelusrikoksen tunnusmerkit.

Pääesikunnan mukaan tutkinnassa epäillään, että varussotilaita oli muun muassa tahallaan kylmetetty riisumalla heiltä vaatteita ja kenkiä sekä pitämällä heitä tämän jälkeen pitkiä aikoja lumihangessa. Lisäksi joitakin varussotilaita oli pidetty lyhyitä aikoja myös avannossa.

Osa varussotilaista joutui tapahtumien jälkeen käymään lääkärissä lievien kylmälle altistumisvammojen takia.

Joulukuussa Iltalehti uutisoi, että pääesikunta on aloittanut esitutkinnan ilmavoimien joukkokoulutuskauden päättöharjoituksen tapahtumista, joissa epäiltiin varussotilaisiin kohdistunutta epäasiallista toimintaa. Kyseinen harjoitus järjestettiin 26.–27. marraskuuta Jämsän Hallissa.

Kouluttajat vieressä

Pääesikunnan tiedotteen mukaan tapauksen esitutkinnassa on kuulusteltu yhteensä 21 epäiltyä, joista kolme on ammattisotilaita ja 18 varussotilaita. Rikoksesta epäiltyjä on sekä Ilmasotakoulusta, että Porin Prikaatista.

Kaikkien epäiltyjen osalta rikosnimikkeinä ovat toiseen sotilaaseen kohdistunut pahoinpitely ja palvelusrikos.

Kaikki kahdeksan uhria olivat Porin Prikaatin varussotilaita, joiden palvelus on jo päättynyt.

Epäillyt ylilyönnit tapahtuivat tiedusteluryhminä toimineiden maaliosastojen kiinniottojen ja kuulustelujen yhteydessä. Näitä suoritti Ilmasotakoulun varussotilaista koostuva joukko. Paikalla oli myös kouluttajina toimineita ammattisotilaita, jotka ovat valvoneet toimintaa.

Pääesikunnan mukaan asia tulee siirtymään tutkintaa pyytäneille kurinpitoesimiehille, jotka päättävät asian lähettämisestä syyttäjälle syyteharkintaa varten. Syyttäjäksi on määrätty Sisä-Suomen syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Antti Virtanen.

Koska kyseessä ovat sotilasrikokset, niitä on poikkeuksellisesti tutkinut poliisin sijaan puolustusvoimat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos