Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää - Uutiset - Aamulehti

Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää

Asiaa käsitellään perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksessa torstaina.

George Floydin kuolema on ollut viime päivien suurin puheenaihe Yhdysvalloissa. Poliisin käsittelyssä kuolleen Floydin muistoa kunnioitettiin näin New Yorkissa tiistaina.

3.6.2020 15:02

Helsinki

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kertoo Twitterissä, että kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps.) eilen julkaisema kuva ei ole hyväksyttävää käytöstä sosiaalisessa mediassa.

Turtiainen tviittasi kuvan, jossa Yhdysvalloissa poliisin polven alla kuoliaaksi kuristuneen George Floydin kasvot oli värjätty vaaleanpunaisiksi ja alle oli kirjoitettu "Pink Floyd". Kuvan teksti viittaa kyseisellä nimellä tunnettuun englantilaiseen rockyhtyeeseen. Tviitti on sittemmin poistettu.

Floydin kuolema käynnisti Yhdysvaltoja ravistelevat laajat mellakat ja mielenosoitukset.

Tavion mukaan tviitin kuva pilkkasi vainajaa.

–  Tällainen somekäytös ei ole kansanedustajaltamme hyväksyttävää. Perussuomalainen eduskuntaryhmä käsittelee asian huomisessa ryhmäkokouksessa, Tavio kirjoittaa.

Kommenteista tutkintapyyntöjä

Turtiainen on ollut otsikoissa myös aiemmin kirjoittelunsa vuoksi. Vuonna 2018 ennen eduskuntaan nousuaan Turtiainen tuomittiin sakkoihin julkisesta kehottamisesta rikokseen. Tuomio tuli siitä, kun hän vuonna 2015 kirjoittamassaan Facebook-kirjoituksessa kehui vastaanottokeskuksia vastaan tehtyjä hyökkäyksiä ja pohti niiden laajentamista "vihollisen pääpaikkoihin" Suomen Punaiseen Ristiin viitaten.

–  Onko nyt aika laajentaa toimia vihollisen pääpaikkoihin, joista sen toimia johdetaan. Tästä jakamastani artikkelista selviää pahin vihollisemme (SPR) joka hurraa yksittäisen kansalaisen pelolle, Turtiainen tuolloin kirjoitti.

Viime vuonna, kun Kongossa kuoli ihmisiä ebolaan ja satoja lapsia jäi orvoiksi, Turtiainen kirjoitti luonnon olevan ebolan avulla mukana ilmastotalkoissa. Kommentista tehtiin poliisille tutkintapyyntö, mutta esitutkintaa ei aloitettu, sillä kommentti ei täyttänyt kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkkejä.

Tämän vuoden tammikuussa Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen taas teki rikosilmoituksen Turtiaisen tviitistä, jossa hän luonnehti Taposen kuuluvan "munattomaan nillittäjäryhmään".

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut