Hoitotakuu paukkuu koronan vuoksi entistä pahemmin - Uutiset - Aamulehti

Hoitotakuu paukkuu koronan vuoksi entistä pahemmin, THL: Tilanne on poikkeuksellinen – jono kasvanut myös Pirkanmaalla

Elokuun lopussa yli puoli vuotta erikoissairaanhoitoon pääsyä on tyypillisesti odottanut noin 2 000 ihmistä. Tänä vuonna määrä oli lähes 18 000.

Yhä useampi joutuu odottamaan pääsyä kiirettömään erikoissairaanhoitoon yli puoli vuotta. Osuus oli elokuun lopussa yhdeksänkertainen keskimääräiseen vuoteen verrattuna.­

7.10.2020 10:45

Koronaepidemian vuoksi siirretty kiireetön hoito on johtanut entistä pahempiin jonoihin lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan elokuun lopussa yli puoli vuotta erikoissairaanhoitoon pääsyä odottavia on ollut noin 2 000. Tänä vuonna määrä oli yli 17 700 eli lähes yhdeksänkertainen.

– Tilanne on poikkeuksellinen, THL toteaa asiaa koskevalla tilastosivullaan.

Siirtoja, peruutuksia ja lomia

Hoitotakuun mukaan kiireettömään erikoissairaanhoitoon pitäisi päästä puolessa vuodessa.

Sairaanhoitopiirien tilanne

Yli puoli vuotta kiireettömään erikoissairaanhoitoon jonottaneiden osuus koko maan kaikista jonottajista oli elokuussa 12,9 prosenttia.

Huhtikuussa osuus oli 6,3 prosenttia ja viime vuoden elokuussa 2,2 prosenttia.

Esimerkkejä eri sairaanhoitopiirien tilanteista elokuussa ja huhtikuussa (suluissa) 2020: Pirkanmaa 8,7% (3,0), Länsi-Pohja 21,6% (2,1), Päijät-Häme 21,5% (11,1), Satakunta 17,6% (10,9), HUS 15,7% (7,7), Varsinais-Suomi 6,4% (4,2), Etelä-Savo 0,6% (0,1).

Tänä vuonna tähän pääseminen alkoi takkuilla tavallista enemmän jo keväällä, mutta kesän aikana takuu paukkui vieläkin pahemmin.

Odotusajat ovat kasvaneet, koska hoitoja on jouduttu siirtämään koronaepidemian riskien ja tilanteen syömien resurssien vuoksi. Myös potilaat itse ovat peruneet jo saamiaan hoitoaikoja tartunnan pelossa.

THL:n mukaan hoitovelka on saattanut kesällä kasvaa myös lomien vuoksi.

Iso kasvu keväästä

Hoitotakuuta pidempään kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottavien osuus jonottajista oli elokuun lopussa suurin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, jossa useampi kuin joka viides oli odottanut yli puoli vuotta.

Muutos on kaikkien sairaanhoitopiirien joukossa suurin, sillä vielä huhtikuussa pitkäaikaisia odottajia oli Länsi-Pohjassa vain pari prosenttia. Vaasassakin muutos kevääseen oli noin kymmenkertainen.

Myös Päijät-Hämeessa useampi kuin joka viides oli elokuun lopussa odottanut yli puoli vuotta. Satakunnassa osuus oli noin 18 ja Pohjois-Savossa 17 prosenttia.

Elokuussa paras tilanne oli Etelä-Savossa, jossa yli puoli vuotta odottaneiden osuus oli vain 0,6 prosenttia.

Huhtikuuhun verrattuna tilanne parani kaikista sairaanhoitopiireistä vain Kymenlaaksossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?