Oriveden kampus esittäytyy tammikuussa: nuoriso saanut jo uusia tiloja käyttöön, yksintanssijat myös vauhdissa

Osuuskunnan jäsenmäärä on kasvanut jo lähes sataan. Hoitokuluja aiotaan leikata muun muassa lämmitystä pienentämällä.

Oriveden opiston kiinteistöt ja 3,5 hehtaarin tontti siirtyivät eurolla kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden haltuun syksyllä 2019.

18.12.2019 6:55 | Päivitetty 18.12.2019 10:09

Aamulehti

Koulutussuunnittelua, kulttuuritilaisuuksia, tilavuokrauksia, siivousta ja pieniä korjauksia. Tällaiseen luetteloon voi tiivistää kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden ensimmäiset kaksi ja puoli kuukautta.

Osuuskunta on hyväksynyt toimintasuunnitelman ja talousarvion ensi vuodelle ylimääräisessä osuuskuntakokouksessaan. Myös hallituksen jäsenissä tapahtui muutoksia osuuskunnan jäsenmäärän kasvettua jo lähelle sataa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut