S-pankki aloittaa yt-neuvottelut – koskee 620 työntekijää - Uutiset - Aamulehti

S-pankki aloittaa yt-neuvottelut – koskee 620 työntekijää

S-pankin arvion mukaan neuvottelut voivat johtaa enintään 50 henkilön työsuhteen päättymiseen.

8.3.2019 22:11

Organisaatiouudistuksen takia S-pankissa käynnistettiin yhteistoimintaneuvottelut torstaina 7. maaliskuuta. Yt-neuvotteluiden piirissä on 620 henkilöä.

–Kuusi viikkoa jatkuvassa yhteistoimintamenettelyssä neuvotellaan toimintojen ja tehtävien uudelleenorganisoinnista, S-pankki kertoo tiedotteessaan.

S-Pankin arvion mukaan neuvottelut voivat johtaa enintään 50 henkilön työsuhteen päättymiseen.

Ei vaikutusta asiakkaisiin

Syksyllä 2018 S-pankin liiketoiminta jaettiin kahteen kivijalkaan: pankkiliiketoimintaan sekä varallisuudenhoitoliiketoimintaan. Samalla liiketoimintaa tukevia toimintoja keskitettiin näihin liiketoimintayksiköihin.

–Pyrimme keskittymään yhä tiukemmin ydintoimintaamme. Vahvistamme edelleen liiketoimintoja ja keskitämme konsernitason toiminnot omiin yksiköihinsä, sanoo S-pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula tiedotteessa.

Muutoksen tavoitteena on Ylihurulan mukaan vastuualueiden selkeyttäminen, päällekkäisten toimintojen purkaminen ja organisaatiorakenteen muuttaminen aiempaa liiketoimintalähtöisemmäksi.

–Muutoksilla pyritään myös parantamaan S-pankin kannattavuutta ja varmistamaan tehokas, ketterä ja yhdenmukainen toiminta läpi organisaation, tiedotteessa sanotaan.

S-pankin yhteistoimintaneuvottelut eivät vaikuta asiakkaille tarjottaviin palveluihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos