Viime vuoden ylilyönnit olivat liikaa: eduskunnan pikkujoulut muuttuvat – juhlat ohi kello 24, täysistuntoa ei samaan aikaan - Uutiset - Aamulehti

Viime vuoden ylilyönnit olivat liikaa: eduskunnan pikkujoulut muuttuvat – juhlat ohi kello 24, täysistuntoa ei samaan aikaan

Viime vuoden ylilyöntien jälkeen Eduskunnassa ei saa enää bilettää entiseen malliin.

13.11.2018 18:49 | Päivitetty 13.11.2018 21:33

Puheenjohtajisto on muuttanut eduskunnan pikkujoulukäytäntöjä. Tänä vuonna eduskuntaryhmät järjestävät pikkujoulut samana iltana eli torstaina 29. marraskuuta.

Enää pikkujouluja ei saa järjestää samaan aikaan täysistunnon kanssa. Täysistunto loppuu kello 19, jonka jälkeen pikkujoulut alkavat.

Pikkujoulut päättyvät jo kello 24, jolloin kaikkien tulee poistua Eduskuntatalosta.

Taustalla käytäntöjen muuttamisessa on viime vuoden pikkujouluihin liittyneet ylilyönnit.

–Viime joulua edeltäneet tapahtumat eivät ole hyväksi tälle talolle, toteaa eduskunnan puheenjohtaja Paula Risikko (kok.).

Viime vuonna eduskuntaryhmät viettivät pikkujouluja Eduskuntatalossa samaan aikaan, kun täysistunnossa keskusteltiin alkoholilaista. Tuolloin humalassa ollut Teuvo Hakkarainen (ps.) tarttui kollegaansa Veera Ruohoa (kok.) kiinni niskasta ja yritti suudella häntä väkisin. Hakkarainen tuomittiin kesällä käräjäoikeudessa sakkoihin Ruohon pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta. Tuomiota käsitellään vielä hovioikeudessa.

Lisäksi viime vuoden pikkujoulujen yhteydessä eduskuntaan jouduttiin tilaamaan ambulanssi, kun eduskunta-avustaja sammui käytävälle.

Lue lisää: Eduskunnan pikkujouluissa alkoholimyrkytyksen saanut kannettiin oksentelevana ambulanssiin – lääkäri Päivi Räsänen hälytettiin avuksi kesken alkoholihaittakeskustelun

Risikon mukaan pikkujoulukäytäntöjen muuttamisen taustalla ei ollut yksittäinen tapaus. Hän kuitenkin korostaa, ettei viime vuoden kaltaisia tapahtumia eduskunnan pikkujoulujen yhteydessä saa tulla.

Risikon edeltäjä Maria Lohela (sin.) pohti viime vuoden joulukuussa eduskunnan pikkujoulujen kieltämistä. Risikko ei näe tarvetta pikkujoulujen kieltämiselle, mutta pitää puoltayötä sopivana aikana lopettaa juhlinta.

–Uskon, että tämä on hyvä käytäntö. Ei ole kuulunut negatiivista palautetta.

Päivitys 13.11.2018 kello 21.25: muutettu eduskunnan puhemies puheenjohtajaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: