Helsingin lentokentällä väijyy viruspesä: Turvatarkastuksen muovilaatikoista löytyi neljää eri virusta - Uutiset - Aamulehti

Helsingin lentokentällä väijyy pöpöpesä: Turvatarkastuksen muovilaatikoissa elää neljä eri virusta

Virukset tarttuvat herkästi lentoasemalla, selvisi Helsinki-Vantaan lentoasemalla tehdyssä tutkimuksessa.­

1.9.2018 21:39

Kaikki tietävät, että lentomatkustaminen lisää roimasti riskiä sairastua flunssaan tai influenssaan. Nyt on selvinnyt, mistä pinnoista flunssan tai influenssan saa todennäköisimmin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erityisasiantuntija Niina Ikonen tutki 13 lentokentän pintaa, joita matkustaja koskevat säännöllisesti. Lisäksi tutkimusta varten otettiin ilmanäytteitä.

Tutkimus tehtiin vuoden 2016 flunssakauden aikana Helsingin lentokentällä.

Yksi paikka tartuttaa ylitse muiden

Pahimmaksi virusten levittäjäksi osoittautui turvatarkastus. Siinä käytetyistä muovilaatikoista otettiin kahdeksan näytettä. Viruksia löytyi neljästä näytteestä ja viruksia oli neljää lajia: adenovirus, influenssa A, rinovirus ja koronavirus OC43.

Ne voivat kaikki johtaa tartuntaan, jonka oireet vaihtelevat nuhasta ja kuumeesta aina kouristuksiin ja virtsatietulehduksiin.

Turvatarkastusten alueelta otettiin myös neljä näytettä ilmasta. Niistä yhdestä löydettiin adenovirusta.

Turvatarkastuksen läpäiseminen ilman, että koskee käsin muovilaatikoihin vaatii lähes akrobaattisen suorituksen. Kun laatikkoa on koskenut, kannattaa mennä heti vessaan pesemään kädet.

Vessa onkin hygieeninen paikka. Vessan istuimen yläpuolesta, pöntön huuhtelunapista ja vessakopin lukkonapista otettiin kaikista 14 näytettä. Yhdestäkään ei löytynyt viruksia.

Muovinen koiralelu tartuttaa

Tartuntojen kannalta toinen paha paikka on myös Helsinki-Vantaan lasten leikkialue ja siellä oleva muovinen koiralelu.

Se on saattanut sairastuttaa kymmeniä, jopa satoja lapsia. Siitä otettiin kolme näytettä ja niistä kahdesta löytyi adeno- ja rino-viruksia.

Viruksia löytyi myös apteekin maksupäätteen napeista.

Lentokentän yleisimmät tartuttajat

Koronaviruksiin kuuluva OC43 aiheuttaa flunssaa ja jopa vakavia hengistystieinfektioita.

Adenovirusinfektiot ovat yleensä lieviä tai oireettomia. Tartunta voi olla vakava vauvoille ja henkilöille, joilla on heikko vastustuskyky. Tartunnan seurauksena voi olla hengitysteiden infektio, jonka oireena on korkea kuume. Lapsilla voi esiintyä kuumekouristuksia. Virus voi myös aiheuttaa nielurisa- ja korvatulehduksia sekä keuhkokuumetta. Osa adenoviruksista aiheuttaa ripulia, silmä- ja virtsatietulehduksia.

Rinoviruksen aiheuttamat infektiot ovat usein oireettomia tai vähäoireisia. Infektiot ovat yleisimpiä pienillä lapsilla. Rinoviruksen aiheuttamaan flunssan oireita ovat nuha, kurkkukipu, ja mahdollisesti lämmönnousu sekä joskus välikorvan tai poskiontolen tulehdus ja jopa keuhkokuume.

Influenssa A, kuten muutkin yleiset influenssat, alkaa tyypillisesti nopeasti nousevalla korkealla kuumeella. Siihen liittyy lihaskipua, päänsärkyä ja huonovointisuutta. Lisäksi ilmaantuu kuivaa yskää, kurkkukipua, nuhaa ja nenän tukkoisuutta, kuten tavallisessa nuhakuumeessa. Lapsilla saattaa lisäksi esiintyä maha- ja suolisto-oireita.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?