Näin suojeltua tavara-asemaa siirretään 24 metriä - Uutiset - Aamulehti

Näin suojeltua tavara-asemaa siirretään 24 metriä – Kuvat näyttävät, miksi rakennuksen nykyinen sijainti on ongelma

Tavara-asema siirretään Morkun talon paikalle. Morkku on kuvassa tavara-asemaa vastapäätä oleva vaalea rakennus. Morkun kanssa samalla tontilla oleva asuinrakennus säilytetään. Kuvassa etualalla vasemmassa laidassa näkyy osa toimistotontista, joka myydään tontinluovutus- ja konseptikilpailun voittajalle.­

25.6.2018 17:45

Tampereen kaupunginhallitus päätti maanantaina 25. kesäkuuta, että suojeltu vanha tavara-asema siirretään.

Päätös merkitsee sitä, että tavara-asemaa siirretään 24 metriä itään ja sen tieltä puretaan niin kutsuttu Morkku, eli vanha rautatieläisten seuratalo. Morkun kanssa samalla tontilla, sen itäpuolella sijaitseva asuinrakennus säilytetään.

Suojellun, 4 000–5 000 tonnia painavan rakennuksen siirtäminen ei ole helppo operaatio. Siirto on suunniteltu tehtävän siirtoradan avulla.

Kaupunki järjestää alueen kehittämisestä kilpailun. Kilpailun voittaja sitoutuu kehittämään Morkun aukion aluetta ja kunnostamaan vanhat rakennukset. Lisäksi kaupunki myy kilpailun voittajalle tavara-aseman pohjoispuolella sijaitsevan toimistotontin, jonka arvoksi nykyisellä hintatasolla arvioitu 6 miljoonaa euroa.

Optiona annetaan mahdollisuus hakea kaavamuutosta, jolla mahdollistettaisiin täydennysrakentamista ja kiinteistökehittämistä suojeltujen rakennusten yhteyteen. Jos mahdollisen kaavamuutoksen tuloksena syntyy lisärakennusoikeutta, saa kaupunki siitä myyntihinnan kyseisen hetken hintatason mukaan.

Kaupunki puolestaan maksaa tavara-aseman siirtämisen, Morkun talon purkamisen ja infran rakentamisen Ratapihankadulle ja Morkun aukiolle. Purkutyöt ja tavara-aseman siirto maksavat arviolta 3,2 miljoonaa euroa ja infrarakentaminen arviolta 4,3 miljoonaa euroa.

Tavara-aseman siirto tilataan jo aiemmin siirtourakan voittaneelta yritykseltä. Rakennuksen siirto, Ratapihankadun suoran linjauksen rakentaminen ja Rongan alikulkuyhteyden jatkon rakentaminen voidaan aloittaa jo vuonna 2019, jolloin ne valmistuvat alkuvuonna 2020.

Ratapihankatu suoristuu

Nykyisellä paikallaan tavara-asema aiheuttaa ongelmia liikenteen sujuvuudelle ja turvallisuudelle. Yksi keskustan pääväylistä, Ratapihankatu, tekee rakennuksen kohdalla mutkan. Ratapihankatu yhdistää rantaväylän tunnelin itäisen liittymän ja Viinikan kiertoliittymän.

Tavara-aseman kulmalle on syntynyt sumppu, jossa vilkas autoliikenne ja niin ikään vilkas kevyt liikenne risteävät. Sekä autoliikenne että kevyt liikenne tulevat lähitulevaisuudessa vilkastumaan entisestään, kun aseman seudulla rakennetaan voimakkaasti ja niin asuntoja kuin työ- sekä tapahtumapaikkoja tulee lisää.

Rakennuksen siirtämisen jälkeen Ratapihankatu pystytään linjaamaan suunniteltua reittiä tavara-aseman tontin läpi, ja kevyt liikenne pääsee kulkemaan turvallisesti Rongan alikulkuun.

Kuvasta näkee, miten liikenne jonoutuu tavara-aseman kohdalla, ja kuinka vaarallinen paikka on kevyelle liikenteelle. Kuva on otettu tavallisena arkipäivänä noin kello 15.30. Alueen liikenne vilkastuu tulevina vuosina entisestään, kun aseman seudun rakentaminen etenee.­

Siirtoa koskeva grafiikka on julkaistu ensimmäistä kertaa Aamulehdessä huhtikuussa vuonna 2014. Tiedot tarkasti 25. kesäkuuta 2018 Tampereen kaupungin rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen.

Tavara-asema

Tavara-asema on valmistunut vuonna 1907. Jugend-tyylisen rakennuksen on suunnitellut Bruno Granholm. Rakennus on suojeltu.

Tavara-aseman tehtävänä oli aikoinaan toimia tavarakuljetusten vastaanoton, lähettämisen ja välivarastoinnin tilana.

Tavara-aseman vieressä sijainneessa makasiinissa eli tavarasuojassa säilytettiin sisällissodan jälkeen punavankeja. Tavara-aseman makasiinit on jo purettu.

Tavara-aseman sijainti on nykyisellään ongelmallinen, koska yksi keskustan pääväylistä, Ratapihankatu, tekee tavara-aseman kohdalla mutkan. Rakennuksen tuntumaan on syntynyt autoliikenteen ja kevyen liikenteen sumppu, jota on yritetty ratkoa erilaisin järjestelyin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?