Suomen romanikeskustelu jumittuu rikoshuhuihin ja sivuuttaa kansainväliset kehityskulut

Analyysi: Suomalaisessa keskustelussa on viimeinen vuosikymmen spekuloitu Itä-Euroopan romanien kerjäämisen takana olevalla järjestäytyneellä rikollisuudella, vaikka asiasta ei ole näyttöä. Huhuja pitäisi opetella käsittelemään mediassa samalla tavalla kuin Trumpin lausuntoja – jättämällä ne omaan arvoonsa, kirjoittaa Tuukka Tuomasjukka.

Viime viikolla julkaistussa reportaasissa romanialainen Eleonora Getu kertoi elämästään Suomessa. Myös tuossa jutussa pohdittiin romanien kerjäämiseen liittyvää järjestäytynyttä rikollisuutta. Poliisi on viimeiset puoli vuosikymmentä toistanut medialle, ettei asiasta ole näyttöä.

7.8.2019 20:03

Se on kuin elefantti olohuoneessa – siitä ei osata puhua, mutta siitä huolimatta se näkyy ja tuntuu.

Näin nuori romaniaktivisti ja teatteriohjaaja Alina Șerban kuvaili kansanryhmänsä historiaa haastattelussamme viime syksynä.

Viime perjantaina vietettiin eurooppalaista romanien joukkotuhon muistopäivää. Holokaustissa kuoli yli puoli miljoonaa romania. Tätä ennen he olivat Romaniassa olleet puoli vuosituhatta orjina.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut