Aamulehti selvitti: Näin korkeat äänikynnykset sinisten on ylitettävä seuraavissa eduskuntavaaleissa – Tiina Elovaaran tilanne vaikea

Aamulehti laski Manner-Suomen vaalipiirien äänikynnykset viime eduskuntavaaleissa. Vaalipiirijakoa ei ole muutettu, joten edellisen kerran äänikynnykset antavat vahvasti suuntaa siitä, kuinka paljon Sininen tulevaisuus tarvitsee eri puolilla Suomea ääniä saadakseen kansanedustajan. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran joulukuussa 2017.

Mauri Ratilainen
Aamulehti selvitti: Näin korkeat äänikynnykset sinisten on ylitettävä seuraavissa eduskuntavaaleissa – Tiina Elovaaran tilanne vaikea

Sinisten asema tulevissa eduskuntavaaleissa vaikuttaa tukalalta, ellei puolue moninkertaista kannatustaan nykyisistä galluplukemista. Kuva on otettu 13. kesäkuuta 2017, jolloin sinisten eduskuntaryhmä aloitti toimintansa. Etualalla Simon Elo ja Jari Lindström, taustalla Sampo Terho, Jussi Niinistö, Kari Kulmala sekä Kike Elomaa, joka sittemmin palasi sinisistä perussuomalaisiin.

Lauri NurmiAamulehti

Seuraavat eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa 2019 eli noin vuoden kuluttua. Viime syksynä perustetun Sinisen tulevaisuuden gallupkannatus on ollut noin 1,5 prosenttia, eikä sillä suosiolla saa ensimmäistäkään kansanedustajanpaikkaa.

Aamulehti laski Manner-Suomen vaalipiirien äänikynnykset viime eduskuntavaaleissa. Vaalipiirijakoa ei ole muutettu, joten edellisen kerran äänikynnykset antavat vahvasti suuntaa siitä, kuinka paljon Sininen tulevaisuus tarvitsee eri puolilla Suomea ääniä saadakseen kansanedustajan.

Selvityksen perusteella sinisten asema vaikuttaa tukalalta, ellei puolue moninkertaista kannatustaan nykyisistä galluplukemista.

Kaikkialla muualla paitsi Uudenmaan, Helsingin, Pirkanmaan ja Oulun vaalipiireissä Sinisen tulevaisuuden on todennäköisesti saatava yli viisi prosenttia äänistä saadakseen vaalipiiristä edes yhden kansanedustajan.

Keski-Suomessa äänikynnys oli viime vaaleissa lähes seitsemän prosenttia. Satakunnassa kynnys kohosi 9,5 prosenttiin ja Lapissa 10,7:ään. Useita sinisten kansanedustajia uhkaa Aamulehden selvityksen perusteella varma putoaminen, ellei puolue vaaleihin mennessä moninkertaista kannatustaan.

Esimerkiksi Pirkanmaan vaalipiiristä valittiin 19 kansanedustajaa vuonna 2015. Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku oli Tiina Elovaaralla (12 387,75), silloisella perussuomalaisella ja nykyisellä sinisten varapuheenjohtajalla.

Perussuomalaiset keräsi Pirkanmaalla 49 551 ääntä, ja Elovaara oli puolueen neljänneksi suosituin ehdokas Lea Mäkipään, Sami Savion ja Martti Mölsän jälkeen. Elovaara sai vertausluvukseen neljänneksen perussuomalaisten kokonaisäänimäärästä. Se riitti 19. sijaan vaalipiirin kaikkien ehdokkaiden välisessä vertailussa.

Pirkanmaalla uusi puolue olisi viime vaaleissa tarvinnut yhteen kansanedustajaan 12 388 ääntä. Äänikynnys vaalipiirissä oli 4,4 prosenttia, koska ääniä Pirkanmaalla annettiin yhteensä 279 355.

Helsingin vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Mika Raatikainen (ps.) 13 527,667

Äänikynnys: 13 528 ääntä (3,7 %). Vaalipiirissä annettiin 362 247 ääntä.

Uudenmaan vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Anders Adlercreutz (r.) 13 308,000

Äänikynnys: 13 309 ääntä (2,5 %). Vaalipiirissä annettiin 522 469 ääntä.

Varsinais-Suomen vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Annika Lapintie (vas.) 13 500,500

Äänikynnys: 13 501 (5,1 %). Vaalipiirissä annettiin 264 597 ääntä.

Satakunnan vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Jari Myllykoski (vas.) 11 730,000

Äänikynnys: 11 731 (9,5 %). Vaalipiirissä annettiin 123 006 ääntä.

Hämeen vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Martti Talja (kesk.) 12 006,667

Äänikynnys: 12 007 (5,9 %). Vaalipiirissä annettiin 203 765 ääntä.

Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Ari Torniainen (kesk.) 12 358,800

Äänikynnys: 12 359 (5,0 %). Vaalipiirissä annettiin 246 895 ääntä.

Savo-Karjalan vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Markku Rossi (kesk.) 11 762,167

Äänikynnys: 11 763 (5,4 %). Vaalipiirissä annettiin 217 977 ääntä.

Vaasan vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Maria Tolppanen (ps., nyk. sd.) 12 988,000

Äänikynnys: 12 989 (5,3 %). Vaalipiirissä annettiin 246 905 ääntä.

Keski-Suomen vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Petri Honkonen (kesk.) 10 182,250

Äänikynnys: 10 183 (6,7 %). Vaalipiirissä annettiin 151 906 ääntä.

Oulun vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Ulla Parviainen (kesk.) 11 842,333

Äänikynnys: 11 843 (4,7 %). Vaalipiirissä annettiin 250 800 ääntä.

Lapin vaalipiiri

Pienin läpimenoon oikeuttanut vertausluku vuoden 2015 eduskuntavaaleissa: Markus Lohi (kesk.) 10 823,250

Äänikynnys: 10 824 (10,7 %). Vaalipiirissä annettiin 101 458 ääntä.

Näin edustajanpaikat jaetaan

Suomessa edustajanpaikat jaetaan vaalipiireittäin. Suhteellisessa vaalitavassa jokaiselle ehdokkaalle lasketaan vertausluku puolueen yhteisäänimäärän perusteella.

Puolueen eniten ääniä kerännyt ehdokas saa vertausluvukseen puolueen kokonaisäänimäärän vaalipiirissä. Saman ehdokaslistan kakkonen saa vertausluvukseen puolet kokonaisäänimäärästä, kolmonen kolmanneksen, nelonen neljänneksen ja niin edelleen.

Vaalipiiristä valittavat kansanedustajat ratkeavat, kun kaikkien puolueiden ja valitsijayhdistyksien ehdokkaat laitetaan järjestykseen vertauslukujen perusteella.

Näin paikat jaettiin vaalipiireittäin

Vaalipiireistä valittujen kansanedustajien määrä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa:

Helsingin vaalipiiri 22

Uudenmaan vaalipiiri 35

Varsinais-Suomen vaalipiiri 17

Satakunnan vaalipiiri 8

Hämeen vaalipiiri 14

Pirkanmaan vaalipiiri 19

Kaakkois-Suomen vaalipiiri 17

Savo-Karjalan vaalipiiri 16

Vaasan vaalipiiri 16

Keski-Suomen vaalipiiri 10

Oulun vaalipiiri 18

Lapin vaali 7

Ahvenanmaa 1

Valtioneuvosto vahvistaa vuoden 2018 syksyllä huhtikuun 2019 eduskuntavaalien paikkojen jaon vaalipiirien kesken.

Eduskuntavaaleja varten maa on jaettu 13 vaalipiiriin. Kustakin vaalipiiristä valitaan se määrä kansanedustajia, jota vaalipiirissä asuvien Suomen kansalaisten lukumäärä kuusi kuukautta ennen vaaleja osoittaa. Ahvenanmaan vaalipiiristä valitaan kuitenkin aina yksi kansanedustaja.


Lue myös nämä


Kommentit (23)

  • KooHoo

    Niin.
    jutusta saa sen kuva, että äänikynnys olisi henkilökohtainen (jos lukee huolimattomasti).

    Tarkennukseksi: Äänimäärän mukaisen vertausluvun saa ko. listan eniten ääniä saanut ehdokas.
    Siis jos kolme ehdokasta saa yhteensä esim. 12000 ääntä, eniten ääniä saaneen vertausluku on tuo 12000, seuraavan 6000 ja kolmannen 4000.

  • Nimetön

    Ps:n äänestäjät ovat sentään niin fiksuja, ettei äänestetä pettureita. Muilla puolueilla äänestetään Juhantaloa, Kaikkosta, Hautalaa ja muita pikkurikollisia uudestaan ja uudestaan.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio