Tampere

30 000 tamperelaisen terveysasema vaihtuu elokuun alussa – Kysyimme, kuinka muutos vaikuttaa ja kuusi muuta tärkeää kysymystä

Tampereen kaupungin apulaisylilääkäri Jukka Karjalainen sanoo, että toimipisteen vaihto tapahtuu automaattisesti ja että asiakasmaksut eivät nouse.

PEKKA KARHUNEN/KL
30 000 tamperelaisen terveysasema vaihtuu elokuun alussa – Kysyimme, kuinka muutos vaikuttaa ja kuusi muuta tärkeää kysymystä

30 000 tamperelaisen terveysasema vaihtuu heinä–elokuun vaihteessa.

Tuomo HyttinenAamulehti

Terveyspalveluissa on muutoksia elokuun alussa Tampereella.

Omapihlaja Hervannan ja Kehräsaaren asiakkaat eivät kesäsulun jälkeen palaa vanhoille terveysasemilleen. Hervannassa, Vuoreksessa ja Keskustassa asuvat tamperelaiset, sekä osa Kalkunvuoressa asuvista siirtyy Mehiläisen asiakkaiksi.

Epilässä asuvat Omapihlajan asiakkaat voivat hakea jatkossa hoitoa Tipotien terveysasemalta. Pohtolassa asuvat Omapihlajan asukkaat asioivat jatkossa Lielahden terveysasemalla. Kaupungin terveysasemille siirtyy noin 1 500 tamperelaista.

Muutokset koskevat noin 30 000:a tamperelaista. Muutokset astuvat voimaan elokuun alussa.

Näillä keskustan, Hervannan ja Vuoreksen alueella asuvia muutos koskee:

Maps4news / Tuomo Hyttinen
Maps4news / Tuomo Hyttinen

Lisäksi kysyimme Tampereen kaupungin apulaisylilääkäri Jukka Karjalaiselta seitsemän kysymystä muutoksista. Lisäksi vastauksissa on käytetty tietolähteenä Tampereen kaupungin kotisivuja.

Mistä tiedän, että muutos koskee juuri minua?

Tampereen kaupunki ei lähetä kirjeitä kaikille 30 000 ihmiselle, koska se on kustannustehotonta vaadittuun työmäärään nähden. Tampereen kaupungin kotisivuille tulee lisätietoa muutoksista ja siitä, keitä se koskee.

Myös kaupungin terveyspalveluiden neuvontanumeroon voi soittaa. Oman terveyskeskuksensa saa selville myös internetistä Tampereen kaupungin terveysasemahausta.

Pitääkö minun tehdä nyt jotain, jotta saan hoitoa elokuun jälkeen?

Ei. Ketään ei jätetä hoitamatta, ja terveyspalveluiden toimipisteen vaihto tapahtuu automaattisesti. Myös ihmisten potilastiedot siirtyvät automaattisesti.

Vaikuttaako muutos asiakasmaksuihin?

Ei. Ne pysyvät kaikki ennallaan.

Miten saan hoitoa elokuussa?

Ottamalla yhteyttä terveyskeskukseen, kuten tähänkin asti. Jos soittaa vanhaan Omapihlajan numeroon, sieltä opastetaan eteenpäin.

Myös terveyspalvelujen neuvontanumeroon voi soittaa, mutta sieltä ei voi varata aikaa Mehiläisen, Linnainmaan, Tipotien tai Tesoman terveysasemille.

Voinko vaihtaa terveysasemaani?

Kyllä. Valinnanvapauslain perusteella kuka tahansa voi valita itselleen sopivimman terveysaseman. Tavallisesti sovelletaan kolmen viikon siirtymäaikaa terveyskeskuksen vaihtamisessa. Omapihlajan vanhoihin asiakkaisiin siirtymäaikaa ei sovelleta, eli vaihto onnistuu saman tien.

Ohjeet terveysaseman valintaan löytyvät Tampereen kaupungin kotisivuilta.

Ovatko kaupungin terveyskeskukset varautuneet uusiin asiakasmääriin?

Muutos on otettu huomioon. Muutama tuhat asiakasta siirtyy Omapihlajasta kaupungin terveysasemille, ja tämän kokoisessa kaupungissa vaikutukset eivät vaadi erityisiä järjestelyjä.

Miksi muutos tehtiin?

Palveluntuottajat on kilpailutettu muutamien vuosien välein. Viimeksi sen voitti Pihlajalinna ja tällä kerralla Mehiläinen. Pihlajalinnan toiminnassa ei ole ollut mitään vikaa, vaan Mehiläinen teki parhaan tarjouksen.


Lue myös nämä


Kommentit (7)

  • Nimetön

    Tampereen päättäjistä ei taida löytyä tarpeeksi voimakasta hahmoa estämään tavallisten tamperelaisten veronmaksajien kyykytys. Tämä terveyskeskussekoilu on yksi, bussilinjojen, bussipysäkkin ja aikataulujen sekoilu jne. ovat esimerkkejä kyykytyksestä. Jos toimittaisiin demokraattisen, sivistyneen kaupunginsuunnittelun tavoin, olisi ilmoitettu kirjallisesti jokaiselle terveyskeskuksen sijainti ja vaihtomahdollisuus, bussilinjojen hankaluudet olisi pitänyt korvata ilmaisilla bussimatkoilla käyttäjille koko rakennushankkeiden ajaksi jne. Onko taitoa palvella kaikkia veronmaksajia?

  • APe

    Ainoa muutokseen liittyvä informaatio on Tampereen kaupungin sivuilla internetissä. 86-vuotias isäni ei edes osaa käyttää internetiä, saati sitten omista tietokonetta. Häntä muutos koskee terveyspalveluiden ”suurkuluttajana”. Asian informointi on ollut ala-arvoista. Miten noin niin kuin meni omasta mielestä Tampere? Ainoa periaate kaupungin toimissa on ilmeisesti sääntö: ”Vain halpa on kyllin hyvää tavan kansalle.”

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio