Rata-autoilu
Kauhajokelaisen Relaa Racingin junioriohjelmaan valittu 20-vuotias Matias Salonen venyi voittoon Porsche Sprint Challenge NEZ -sarjakauden toisessa lähdössä viime sunnuntaina. Lempäälästä ponnistava kuljettaja piti huimaa vauhtia myös Alastarolla ajetun avausviikonlopun ensimmäisessä lähdössä kellottaen debyyttikilpailunsa nopeimman kierroksen.
Kolmannesta ruudusta lauantaina startannut Salonen sai mittelöön huonon lähdön, mutta nousi kisan aikana ohituspaikkojen puutteesta huolimatta ja kamppaili osana tiukaksi ryhmäksi muodostunutta kärkiviisikkoa. Lopulta lempääläinen joutui taipumaan neljännelle sijalle, mutta taituroi kuitenkin nopeimman kierroksen pedaten paalupaikan seuraavaan koitokseen.
”Lähtöni oli vähän vaisu, jäin pussiin alussa ja tipuin muutaman pykälän. Taistelu oli kovaa koko ajan ja vauhtia olisi riittänyt kovemmillekin sijoille, mutta ohituspaikkoja ei juuri auennut”, summasi Salonen.
Sunnuntaina pirkanmaalainen kuljettajalupaus kiiti itsevarmasti voittoon kirjauttaen samalla rataennätyksen luokassa uusiksi, kahdesti. Matiaksen mahtava suoritus Alastarolla antoi myrskyvaroituksen kuluvalle kaudelle.
”Päätettiin ajaa paalulta kärkeen sekä karkuun. Kyyti oli todella hyvää, ja päästiin vetämään reilu ero muihin kuskeihin. Tästä kelpaa jatkaa tuleviin kisoihin ilman paineita, vauhti on tiedossa”, kommentoi Salonen.
Relaa Racingin toinen kuljettaja Raimo Niemi ei ajanut Alastarolla, vaan suuntaa katseensa seuraavaan osakilpailuun, joka pidetään Bikerniekissä Latviassa 9.–10. kesäkuuta.