Pirkanmaan joukkueet tulessa SM-karsintojen tiukassa viivataistossa, Ilves yhden pisteen edellä Nokiaa

Otto Tykkyläisen (edessä) Ilves saalistaa nyt A-junnujen SM-karsintasarjan neljännellä sijalla, Jonne Rosenbergin Nokian Palloseura kuudentena.

Jalkapallo

Edellisen kierroksen keskinäisen kohtaamisen jälkeen 20-vuotiaiden poikien SM-karsintojen paikallisjoukkueet Ilves ja NoPS suuntasivat viime lauantaina uuteen pistejahtiin vieraskentille, tamperelaiset Kupittaalle TPS:n junnuja haastamaan ja nokialaiset Pullerin tekonurmelle Hämeenlinnaan.

Tupsukorvilla oli alla niukka 0–1-tappio kotonaan Kaupissa, samalla Nokian ryhmä oli päässyt taulukossa pykälän verran edelle sarjan viidenneksi, mutta tällä kertaa Ilves ei antanut tärkeiden pisteiden karata muiden haaviin. TPS pysyi lauantaina taistelussa mukana ottelun avauspuoliskon, joka taputeltiin kiikarilukemin 0–0.

Toisella jaksolla nähtiin kuitenkin vieraiden maalijuhlat, kun Samu Rainio avasi hanat 53 minuutin kohdalla, Joona Hallivuori sekä Veeti Kuusikko jatkoivat turkulaisten pitsien heiluttamista muutaman minuutin välein ja kamppailun loppusuoralla Otto Tykkyläinen sinetöi komean 4–0-voiton keltapaidoille. Täyden potin myötä Ilves pomppasi karsintojen neljännelle sijalle, viisi parasta menee suoraan SM-sarjaan.

Pullerin koitoksessa kokoonpanojen vireissä oli ennakkoon eroa vieraiden hyväksi, sillä siinä missä NoPS ei ollut koko toisella kierroksella hävinnyt otteluakaan, HJS:n laariin tappioita oli kertynyt peräti neljä. Tosin taas tuli todettua, että tilastot ovat tilastoja.

Vierailijoiden startti näytti hyvinkin kankealta ja ensimmäinen puolisko oli enemmän valkopaitaisen isännän hallintaa. Nokialaisten vastarinta murtui lopulta, kun pelikello oli ehättänyt puolen tunnin kohdalle. Aatu Kajanto hassutti pari keltapaitaa rynniessään laidaltaan keskelle ja huipensi upean soolonsa varmaan viimeistelyyn. Näin NoPS:n yli seitsemän puoliaikaa kestänyt nollaputki räsähti poikki.

Ansaitun täysosuman jälkeen kotijoukkue nosti kenties hitusen jalkaansa kaasulta tai sitten vieraat petrasivat otteitaan. Juuri ennen taukovihellystä keltaiset kipusivat tulostaululle komean sommitelman päätteeksi. Eevertti Koskinen voitti irtopallon keskialueella ja tarjoili sen Niilo Jalkaselle, joka käytti kuulaa Jonne Rosenbergillä sekä Max Siljanderilla ja pääsi lopulta iskemään tasoituksen tarkalla sijoituksella maalin takanurkkaan.

Tästä vieraat saivat aimo annoksen lisää luottamusta omaan tekemiseen ja onnistuivat etenkin tilkitsemään puolustuslinjansa lähes vedenpitäväksi. Nokialaisten Veeti Nieminen, Rosenberg sekä Jalkanen pääsivät kukin vuorollaan yrittämään koko pistepotin viemistä toisella jaksolla, mutta verkkoon asti palloa ei saatu enää toimitettua.

Tasaisessa kamppailussa ei siis nähty lisäosumia, joten saalis meni jakoon luvuin 1–1. HJS vaanii nyt viidentenä tasapisteissä Ilveksen kanssa, NoPS pinnan perässä kuudentena.

Nokian Palloseuralla on karsinnoissa seuraavaksi vuorossa kenties toisen kierroksen kovin mittari, kun sarjakakkonen Pori Akatemia saapuu kylään tulevana sunnuntaina kello 14 alkaen. Taisto käydään Tapio Rautavaaran kentän nurmella. Ilves ottaa samana päivänä puolestaan mittaa sarjakärki Grankulla IFK:sta Kaupissa kello 14.30 alkaen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut