Tupsukorvat pamauttivat yhdeksän maalin murskajaiset, Ilveksen nuoret vaanivat nyt karsintojen viidentenä

Ilveksen A-juniorien riveissä viilettävä Lauri Orava (edessä) ja muut keltapaidat jatkavat SM-karsintojen pistejahtia Kaupissa ensi sunnuntaina Nokian Palloseuraa vastaan kello 12 alkaen.

Jalkapallo

Ilves paransi asemiaan P20-nuorten tiukoissa SM-karsinnoissa nousemalla karsijan paikalta eli lohkonsa kuudennelta sijalta taulukon viidenneksi, kun joukkue murskasi Kaarinan Pojat viime sunnuntaina Kaupissa lukemin 9–1.

Keltapaitojen riveistä kahdesti osuivat Lauri Orava, Rasmus Väisänen ja Samu Rainio, maalin mieheen iskivät Ammad Chaudhry, Justus Ojanen sekä Joona Hallivuori. Tämä oli samalla karsintojen suurinumeroisin voitto kuluvana keväänä.

Tupsukorvat vaanivat neljän pisteen päässä piikkipaikasta yhden koitoksen kärkinelikkoa vähemmän pelanneena. Tamperelaisilla on vielä seitsemän ottelua sarjaa jäljellä, joten paljon ehtii tapahtua sijoitusten suhteen, kun A-lohkon seitsemän parasta joukkuetta mahtuu tällä hetkellä kuuden pinnan haarukkaan.

P17-junnujen SM-karsinnoissa Ilves saalistaa nyt neljäntenä kahdentoista kamppailun jälkeen kaikkiaan 20 pistettä keränneenä. Matkaa kärkeen on kuusi sekä eroa karsijan tontille neljä pinnaa. Samoin kuin ikäluokkaa vanhemmissa, lohkojen viisi parasta jatkaa suoraan SM-sarjaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut