Voimistelu
Pirkkahallissa 5.–7. toukokuuta järjestetyissä kaikkien voimistelulajien yhteisissä SM-kisoissa nähtiin kotikylän edustajilta upeita suorituksia ja onnistumisia, joten Tampereelle jäi tuttuun tapaan suuri kasa mitaleita.
Telinevoimistelussa Tampereen Sisun nuorten joukkue urakoi hopealle pisteillä 203,550. Joukkuetaiston voitti Turun Urheiluliitto (207,000), kolmanneksi sijoittui Jyväskylän Voimistelijat (202,550). Sisun ryhmän riveissä nähtiin Aaro Harju, Reino Lahdenranta, Aarne Seppänen, Benedek Racz sekä Aleksandr Kikalov.
Nuorten 6-ottelun mestariksi taituroi Aaro Harju ylivoimaisesti pisteillä 75,000. Telinekohtaisissa finaaleissa Harju nappasi mitalisijan kaikilta kuudelta telineeltä. Kultaa hän vei permannolta ja rekiltä, hopeaa taas hevoselta, renkailta, hypystä ja nojapuilta.
Miesten puolella Sisun kokoonpano Tarmo Kanerva, Patrick Palmroth, Akseli Kauma, Ilari Huovinen, ja Eetu Kujanpää päätyi joukkuekisan hopealle potilla 222,250 häviten Suomen mestaruuden Voimisteluseura Helsingille vain 0,05 pisteellä.
Tarmo Kanerva puristi 6-ottelun pronssille ja taiteili kultaa permannolta ylivoimaisin pistein 13,600 sekä pronssia renkailta. Seurakaveri Patrick Palmrothin saaliiksi telinefinaaleista kertyi rekin hopeasija sekä hypyn ja nojapuiden pronssimitalit.
Joukkuevoimistelussa Tampereen Sisun Minetit Junior taituroi hopealle pisteillä 53,550 napaten näin paikan Vantaalla 26.–28.5. pidettävään EM-tapahtumaan. ”Kilpailu on hyvin tasaista ja tiukkaa, jolloin virheisiin ei ole varaa. Vielä on työtä tehtävänä, jotta saadaan kokonaisuus kirkkaammaksi. Vantaalla tavoitellaan tietenkin kirkkainta mitalia”, tuumasivat Minettien nuoret.
Minettien naiset puolestaan uusivat jälleen Suomen mestaruuden selvällä erolla seuraaviin saavuttaen huippupisteet 56,600 ja lähtevät jahtaamaan Euroopan mestaruutta ennakkosuosikin asemasta. Minetit Pre Junior sai kaulaansa 12–14-vuotiaiden sarjassa SM-pronssia.
Sisun Anniina Nääppä, Anni Pulkki ja Lumi Vahteristo venyivät hienosti Suomen mestaruuteen kilpa-aerobicin aikuisten joukkuesarjassa.
Kilpa-aerobicissa Sisun aikuisten sarjan joukkue Anniina Nääppä, Anni Pulkki ja Lumi Vahteristo venyi SM-kultaan pistein 19,076 ja varmisti samalla paikkansa tuleviin EM-kilpailuihin, jotka järjestetään 17.–19. marraskuuta Turkin Antalyassa.
”Valmistautumista on varjostaneet sairastumiset, mutta joukkueemme voimisteli tiukassa paikassa onnistuneen suorituksen. On upeaa, että se palkittiin kirkkaimmalla mitalilla”, kommentoivat sisulaisten valmentajat Mila Koljander ja Tiina Koljander.
Aikuisten ryhmä Amanda Grönroos, Auli Ollila, Anniina Nääppä, Anni Pulkki sekä Lumi Vahteristo ylsi komeasti hopealle, vaikka tämä oli vasta toinen yhteinen kilpailu kokoonpanolle.
Poikien sarjan mestaruuden vei Sisun Sampo Nousiainen kovilla pisteillä 19,550. Lisäksi yhteistyöparina valloittaneet Sampo ja Jade Sirviö Turun Urheiluliiton riveistä onnistuivat hienosti voittaen kultaa pistein 18,850. Nousiainen sekä Sirviö tullaan myös näkemään edustamassa Suomea Antalyan EM-lavalla.