MMA Team 300:n Jari Mustakallio saavutti Suomen mestaruuden 13 vuoden ottelemisen jälkeen

Jari Mustakallio esitti Iisalmen kehässä erittäin tarkkaa ja mainiota suunnitelman mukaista ottelemista Suomen mestaruuden arvoisesti.

Potkunyrkkeily

MMA Team 300:n rivejä edustava Jari Mustakallio toi tamperelaisseuralle kultamitalin alle 71 kilon miesten sarjassa Iisalmen liikuntahallissa 15.–16. huhtikuuta pidetyissä potkunyrkkeilyn SM-kilpailuissa.

Sunnuntaiaamupäivän semifinaaliin Mustakalliota vastaan asettui MMA Kuopion kaveri Teemu Kaunisto. Ottelu alkoi molemmilta tunnustellen ja tarkasti, mutta kamppailun edetessä vauhti kiihtyi, jolloin pirkanmaalainen nappasi finaalipaikan selvällä pistevoitolla.

Loppuottelussa haastajaksi kehään nousi oman semifinaalinsa näytöstyyliin vienyt pietarsaarelainen Albert Thiangdee, joten tiedossa oli kovatasoinen kohtaaminen. Finaalista muodostui alusta viimeiseen iskuun asti vauhdikas taistelu, jossa lyöntejä sekä potkuja tarjoiltiin puolin ja toisin. Mustakallio esiintyi erittäin fiksusti, hän voitti tarkan työskentelynsä ansiosta Suomen mestaruuden hajaäänin 2–1.

Valmentaja Eero Toiviainen kertoi olevansa oikein tyytyväinen suojattinsa saavutukseen: ”Jari on aloittanut ottelemisen 13 vuotta sitten ja tahkonnut näitä thai- sekä potkunyrkkeilyturnauksia pitkään. Olen todella onnellinen hänen puolestaan, että nyt se kirkkain mitali tuli sieltä ensimmäistä kertaa.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut