Futsal
Mad Maxin naisten edustusryhmä koki koko kauden ensimmäisen tappionsa Ykkösen jatkosarjan avauksessa PU-62:sta vastaan lukemin 1–3. Jatkosarjan raaka formaatti tarkoitti sitä, että tämän jälkeen ykköspaikka ja suora nousu liigaan eivät olleet enää koskilaisten omissa käsissä.
”Keskityimme kuitenkin asioihin, joihin pystyimme vaikuttamaan: kahteen seuraavaan taisteluun pohjoislohkon jengejä vastaan. Voitimme nuo ottelut suvereenisti olemalla jokaisella osa-alueella vastustajaamme parempi, näin lunastimme sarjan kakkospaikan ja pääsyn liigakarsintoihin. Joukkue kesti henkisesti kovat paikat, mikä tietää hyvää jatkoa ajatellen”, kommentoi Valkeakosken naisten päävalmentaja Jan Holm.
Mad Max paketoi jatkosarjan murskaamalla raahelaisen AS Moonin maalein 9–1 sekä oululaisen FC OPA:n 6–0 ja suuntaa seuraavaksi EBK:n kimppuun. Liigapaikan jahti alkaa ensi sunnuntaina Espoossa, lauantaina 8. huhtikuuta mitellään Valkeakoskella kello 16 alkaen. Nousuun tarvitaan kaksi voittoa.
”Karsinnoista tulee vähintäänkin mielenkiintoiset. Vastapuolelta EBK:n riveistä löytyy suuresti arvostamani valmentaja Janne Laine. Molemmat kokoonpanot tekevät varmasti kotiläksynsä, joten kysymys kuuluu, kumpi onnistuu toteuttamaan omaa pelitapaansa paremmin höystettynä pienellä yllätyksellisyydellä. Tämä asetelma povaa sarjasta taktisesti kypsää sekä taitavaa futsalia”, tuumasi luotsi Holm.