Aitolahden Riennon taiturit tulessa kakkossarjan välierissä, Karpaasit saapuu Hervantaan aprillipäivänä

Aitolahden Riennon uudistuneet rivit ovat pistäneet parastaan kakkossarjan koitoksissa, seuraavaksi vastaan astelee Karpaasit Outokummusta.

Lentopallo

Aitolahden Riennon miesten edustus on kokenut melkoisen uudistuksen kuluvalle kaudelle. Joukkueen riveihin on liittynyt runsaasti uusia, jopa liigakokemuksen omaavia pelaajia, ryhmän runko koostuu viime kauden ykkössarjan taitureista, tutuista Riennon konkareista ja nuoriso-osastosta.

Riennon valmennuksesta vastaa Mika Välimäki, joka tunnetaan paremmin naapuriseura Rantaperkiön Iskun juniorityöstään. AitRissa oli alkukaudesta mukana peräti 19 pelimiestä, kokoonpanosta Tiitus Vuori siirtyi kuitenkin Savo Volleyn liigamiehistöön.

Kauden kakkossarja on ollut kärkipään joukkueiden osalta todella tasokas, taistoissa on nähty monia nykyisiä sekä entisiä liigaedustajia. Riento voitti kovan oman lohkonsa jäämättä yhdessäkään ottelussa ilman sarjapisteitä, pudotuspelivaiheessa ovat kaatuneet KaPo ja PuMa eli tamperelaiset ovat kairanneet itsensä neljän parhaan sakkiin.

Pirkanmaan muista porukoista Rantaperkiön Isku sekä Lempo putosivat neljännesvälierissä, Vilppulan Tähti puolivälierissä. Aitolahden joukkojen matka jatkuu siis välieriin Pohjois-Karjalaan, jossa vastaan asettuu sarjan kestomenestyjä Partion lentopallokarpaasit Outokummusta.

Koitos käydään lauantaina 25. maaliskuuta luultavasti useamman sadan lajiystävän edessä, sillä Karpaasien kotikamppailuissa on yleensä mökki täynnä ja tunnelma sen mukainen.

Välierien toisen osan tuoksinoihin päästään Hervannassa seuraavana lauantaina 1. huhtikuuta alkaen kello 16. Koska niin moni joukkue on aloittanut jo kesälomansa, toivottavasti pirkanmaalainen lentopalloväki saadaan liikkeelle ja kannustamaan Aitolahden Riento finaalisarjaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut