Ringette
Naisten SM-sarjan nousukarsinnat vietiin päätökseen viime sunnuntaina. Haukat kaatoi Ilveksen kolmannen kerran peräkkäin napaten otteluparin nimiinsä luvuin 3–1 (4–6, 8–3, 12–7, 8–4). Saavutuksen myötä Järvenpään Haukat uusi paikkansa seuraavalle SM-kaudelle, tupsukorvien kohtaloksi koituu taas Ykkössarjan haasteet.
Karsintaparin neljäs ottelu lähti käyntiin maltillisesti ja selkä seinää vasten Tesomalla taistelleet tupsukorvat puolustivat kurinalaisesti. Haukat pystyi kuitenkin murtamaan Ilveksen puolustuksen noin kymmenen peliminuutin kohdalla kahdesti. Toisen erän alkuun kotijoukkue hyppäsi kyytiin mukaan Jenni Viinamäen täysosumalla, pitkälle erätauolle mentiin kutkuttavassa tilanteessa 1–3.
Tupsukorvat tulivat toiselle puoliskolle ryhdikkäämmin pistäen vastustajan aluksi tiukoille, mutta aina kun tamperelaiset onnistuivat tekemään maalin, iski Haukat takaisin. Vierailijat kiskoivat kolmannen erän lopulla turvallisen neljän kaapin karkumatkan, viimeisessä erässä kumpikin upotti kertaalleen, joten Haukkojen voittolukemiksi saatiin 8–4 ja Järvenpään joukkueen juhlat olivat valmiit alkamaan.
”Haukat oli tehokkaampia maalinteossa. Me taistelimme ja pelasimme joukkueena loppusummeriin saakka, mutta se ei kuitenkaan riittänyt voittoon”, huokasi Ilveksen maalivahti Ella Salomaa urakan jälkeen.