Ilveksen tahti ei riittänyt tärkeässä taistossa Luvialla, viikonloppuna vuorossa kotitupla Tesomalla

Sanni Koivusen (vas.) LuKi-82 kaatoi Viivi Hakasen Ilveksen Ykkössarjan syyskierroksella 6–0 sekä SM-karsinnoissa viime sunnuntaina 6–2.

13.1. 7:00

Ringette

Sunnuntaina naisten SM-karsintojen ainoassa kohtaamisessa oli reippaasti panosta, kun voitto olisi merkinnyt kummallekin joukkueista sarjataulukon kärkipaikan valtaamista. Tässä onnistui tällä kertaa LuKi-82, joka kaatoi vieraaksi saapuneen Ilveksen luvuin 6–2.

Katariina Niemi siirsi kotiryhmän 3–0-johtoasemaan ajassa 8.17, ja tässä kohtaa tupsukorvat olivat jo auttamatta myöhässä kamppailun aloittamisen kanssa. Vaikka vierailija pääsi taistoon kakkoserästä lähtien hyvin mukaan, syöttöpeli sekä maalinteko eivät olleet nyt tarpeeksi huolellista ottelun ratkaisemiseksi.

Loppulukemat 6–2 Ilveksen verkkoon kävi iskemässä Siiri Lahtinen reilut kymmenen minuuttia ennen päätössummeria. Päivän parhaina pelaajina palkittiin Luvian riveistä Inka Laivonen ja tamperelaisista Tuuli Laine.

”Lähdettiin hyvällä fiiliksellä vuoden ensimmäiseen otteluun Luvialle, odotettavissa oli tiukka kohtaaminen. Tekeminen oli tänään kuitenkin huolimatonta ja vastustaja pääsi hyödyntämään paikkansa paremmin”, kommentoi Ilveksen maalivahti Neea Hauta-alus.

Tulevana viikonloppuna tupsukorvat pelaavat kahdesti kotona, lauantaina kello 12 Tesomalla vastaan asettuu Nurmijärven Seiskat sekä sunnuntaina samaan aikaan Blue Rings Tuusulasta.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut