Uinti Tampereen naiset vauhdissa Vantaan altailla, kolme vuotta vanha viestin Suomen ennätys parani reilusti

Uinti Tampereen Anna Mäkinen (vas.), Nea Virta, Emilia Lahtinen ja Emma Nieminen napsivat Suomen ennätyksen nimiinsä Helsingfors Simsällskapilta parantaen lukemia 2,70 sekunnilla.

24.11. 2:00

Uinti

Vantaalla järjestettiin viime viikonloppuna 18.–20. marraskuuta 50 metrin altaan mastersmestaruusuinnit, joihin oli ilmoittautunut mukaan kaikkiaan 412 osallistujaa 65 seurasta. Kilpailusarjat vaihtuvat viiden vuoden välein alkaen 25-vuotiaista, yläikärajaa ei ole. Tikkurilan tapahtuman varttunein uimari oli 87-vuotias. Henkilökohtaisten titteleiden lisäksi miteltiin myös useista viestimestaruuksista.

Uinti Tampere vei naisten sekauinnin 4 x 50 metrin viestikultaa uudella mastersien Suomen ennätystuloksella 2.12,61. Kyseessä oli 100–119-vuotiaiden eli A-sarjan mittelö, jossa joukkueen edustajien ikävuodet lasketaan siis yhteen.

Tamperelaisten voittoviestin avasi selkäuinnilla Emma Nieminen ajalla 35,43, Anna Mäkinen kellotti rintauinnissa 35,65 ja Emilia Lahtinen perhosuinnissa lukemat 32,54, ankkurina vapaauintiosuuden viiletti Nea Virta aikaan 28,99. Edellinen Suomen ennätys 2.15,31 oli vuodelta 2019 Helsingfors Simsällskap -seuran nimissä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut