Valkeakosken koiralaumalle ja Akaan leijonille niukat tappiot liigajohtaja Kampuksen Dynamoa vastaan

Mikko Matinaron (edessä) Mad Max pisti viime sunnuntaina komeasti kampoihin Lassi Lintulan Kampuksen Dynamolle. Valkeakosken ryhmä on nyt liigan kahdeksantena.

25.11.2022 20:57

Futsal

Valkeakosken Mad Max palasi liigaparketeille kauden viidenteen taistoonsa sunnuntaina isännöimällä tiukoin ottein kärkiryhmä Kampuksen Dynamoa. Nälkäinen koiralauma tarjosi vahvan vastuksen ja vei kohtaamisen miltei jatkoajalle, mutta vieraiden tehotykki Italo Henrique Macedo Basilio onnistui upottamaan 5–4-voittomaalin vain viisi sekuntia ennen loppua.

Isäntien konkari Tomi Lahtinen viiletti oivassa vireessä vanhaa seuraansa Dynamoa vastaan, pelimiehen iskemät kaksi kaappia ei kuitenkaan aivan riittänyt pisteisiin jännittävässä kamppailussa. Koskilaisten muut maalit merkittiin vieraiden omaksi osumaksi sekä Manu Kuismalle. Jyväskylän riveistä Lassi Lintula ja Italo pistivät pitseihin kahdesti, kerran rankaisi Mikko Kytölä.

Lauantaina liigan kärkikoitos päättyi Jyväskylässä tasaisen väännön jälkeen Kampuksen Dynamon nimiin lukemin 2–1, kun varamiehisenä sinnitelleet Akaa Futsalin leijonapaidat joutuivat taipumaan vasta jatkoajalla. Ottelun ratkaisijana nähtiin tälläkin kertaa Italo Henrique, nyt ajassa 43.21.

Vieraat saivat reissuun kasaan kahdeksan pelaajaa, jotka kaikki esiintyivät erinomaisesti. Viime otteluissa varsin vähille minuuteille jäänyt Tuomas Pulkkinenkin näytti, kuinka vauhti riittää hienosti myös kärkikahakoissa. Leijonapaidat laittoivat KaDyn todella ahtaalle, eikä vierasvoittokaan ollut kaukana.

Avausjaksolla nähtiin varsinaisen peliajan molemmat maalit. Akaalaisten puolustus petti pahasti, kun KaDy viimeisteli helposti kulmapotkukuviosta viidennellä minuutilla. Tasoitus tuli ajassa 14.50, kun Juhana Jyrkiäinen ohjasi upeasti Justus Kunnaksen syötön verkon perukoille. Molemmilla joukkueilla oli paikkoja useampiin osumiin, mutta veskarit, Juha-Matti Savolainen isänniltä ja Kasper Kangas vierailta olivat loistovireessä.

Jatkoajalla KaDy osui kertaalleen ja nappasi lisäpisteen sarjataulukkoon. Liiganelosena tällä hetkellä saalistavalle Akaalle tasuripinna oli arvokas, enemmänkin olisi toki ollut otettavissa hiukan terävämmällä viimeistelyllä.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut