Akaa Futsalin leijonapaidat nousivat voittoon Turussa, Jovan Stankovic tehtaili hattutempun vartin sisään

Jovan Stankovic upotti kolme osumaa turkulaisia vastaan liigassa lauantaina, TPK:n Valtteri Kaarna (oik.) vastasi kahdella kaapilla.

18.11. 23:32

Futsal

Akaa Futsal näytti lauantaina hiukan nihkeän avausjakson jälkeen vieraissa kaapin paikan Turun Pallokerholle. Leijonapaidat nousivat tappioasemasta lopulta selvään 7–4-voittoon ja nappasivat kaikki kolme pistettä mukanaan Pirkanmaalle.

Ottelun ensimmäiset seitsemän minuuttia olivat vieraille painajaismaiset. Turkulaiset iskivät käytännössä kahdella laukauksella kolme kaappia, kun jokainen puolittainenkin maalipaikka näytti pomppivan osin tuurilla Akaan tolppien väliin.

Huonoa alkua tasoitti kuitenkin leijonien oma tehokkuus tekopaikoissa, kun myös Aleksi Pirttijoki ja Jovan Stankovic osuivat avausminuuttien aikana. Jämäkkyyttä puolustuspeliinsä löytäneet vierailijat viilettivät vielä ennen taukoa 4–3-johtoon Stankovicin viimeistellessä kamppailun toisen sekä kolmannen maalinsa.

Toiselle jaksolle asteli terävöitynyt vierasryhmä. Joukkue sai pidettyä palloa hallussaan pitkiä pätkiä putkeen, ja isäntiä riisuttiin aseista vaihto vaihdolta. Lopulta ajassa 29.15 Dusan Milojevic ujutti upean harhautuksen jälkeen johtolukemiksi 5–3. Pari minuuttia myöhemmin Milojevic teki esityön ja Mikko Heritty pommitti kaukaa komeasti ylänurkkaan ensimmäisen osumansa akaalaisten paidassa.

Turkulaiset virittelivät takaa-ajoa nostamalla lentävää veskaria mukaan hyökkäykseen. Isännät saivatkin yhden kavennuksen aikaiseksi, muuten kamppailu pysyi hyvin akaalaisten kontrollissa. Runsas minuutti ennen päätössummeria Ville Koskela sai vielä kunnian viimeistellä 4–7-loppulukemat turkulaisten tyhjään rysään.

Akaan vieraskiertue jatkuu tänä viikonloppuna Jyväskylässä, kun voitosta voittoon kulkenut hallitseva Suomen mestari KaDy isännöi leijonapaitoja lauantaina kello 14 alkaen. Paluu kotihalliin nähdään ensi lauantaina 26. marraskuuta, kun vaasalainen FC Kiisto saapuu vieraaksi uudelle Akaa-areenalle.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut