Razzmatazz Anillan juniorit tulessa Puolan MM-areenalla – ”Kisalavoilla näkee treeneissä tehdyn työn lisäksi aidon tanssin ilon”

Razzmatazzin junnuikäiset tanssijat ovat edustaneet Suomea MM-lavalla jo aiemmin lasten sarjoissa. Puolan kisoissa taso taatusti nousee.

11.11. 17:35

Showtanssi

Matkakuumetta on tiedossa konkreettisesti, kun Tampereelta ponnistava ryhmä Razzmatazz Anilla suuntaa 15.–19. marraskuuta Puolan Zielona Gorassa pidettäviin showtanssin MM-kisoihin.

”Tanssikoulu Razzmatazzin junioripienryhmä lähtee edustamaan Suomea MM-tasolla ensimmäistä kertaa. Tytöt odottavat kisoja innoissaan, koska kaksi edellistä vuotta jäivät välistä. Meidän koreografian nimi on sopivasti Matkakuume”, kertoi koreografi ja valmentaja Enja Mörsky. Razzmatazz Anillan kaksi muuta koreografia ja valmentajaa ovat Mirka Hietanen sekä Aino Rönkkä.

”Tällä hetkellä Anilla treenaa viidettä kautta yhdessä. Joukkue aloitti kisaamisen lasten sarjassa ja nyt on menossa toinen vuosi junnusarjassa. Viimeinen lapsissa kilpailtu vuosi on ollut tanssijoiden mielestä joukkueen mieleenpainuvin kokemus, sillä silloin Anilla voitti ikäkausimestaruuden”, kertasi Mörsky.

Tanssijat kuvaavat ryhmäänsä hauskaksi ja energiseksi: ”Meillä on loistava joukkuehenki. Treeneihin on aina mukava tulla, parasta siellä on reipas ja iloinen tekemisen meininki.”

”Tytöt ovat ahkeria ja pitkä yhteinen tausta antaa hyvän pohjan kaikelle tekemiselle. On ihanaa seurata kuinka tanssijat kehittyvät jatkuvasti ja puskevat ryhmänä toisiaan eteenpäin”, kehuivat Hietanen sekä Rönkkä. ”Esiintymisissä ja kisalavoilla näkee treeneissä tehdyn työn lisäksi aidon tanssin ilon”, täydensi Aino.

Puolan tapahtumaan osallistuu kaikkiaan yli 3000 kilpailijaa 25 maasta. Razzmatazz Anillan riveissä edustavat Aino Arnala, Venla Eskelinen, Jessina Kari, Lila Kuoppala, Lotta Sipilä, Alissa Virta sekä Susanna Mönkkönen.

”Erityisesti odotamme tietysti omaa suoritustamme, mutta on kiva päästä pitkästä aikaa näkemään myös muiden osallistujien teoksia ja nauttimaan kisahumusta”, hehkutti Mirka Hietanen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut