Kolmosen kuninkuus ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella, kannussa tasapisteissä kiinni NoPS sekä TPV

Nokian Palloseuran keltapaidat ja Tampereen Pallo-Veikkojen punakone kamppailevat tasapisteissä Kolmosen voitosta, muilla joukkueilla ei ole enää saumaa mestaruustaistoon.

1.10. 20:03

Jalkapallo

Kauppiin kylään matkannut Nokian Palloseura päihitti torstaina Tampereen Peli-Toverit voittoluvuin 2–0. Ennakkoon tiukaksi povattu ottelu tarjosi juuri sitä mitä odottaa saattoi, kaksi maalia ja paikoitellen vakuuttavia syöttökuvioita märällä tekonurmella.

Kamppailun avausosuma upposi 22. minuutilla. Oikealta laidalta ylöspäin pelattu Jaakko Ahokas väänsi TPT:n puolustajan kanssa, kaksikko kaatui kentän pintaan ja pallon jäädessä jahdattavaksi lähtöä yrittivät molemmat miehet. Avustava erotuomari katsoi vierestä isäntien pelurin painaneen Ahokkaan alaspäin, näin tilanteesta vihellettiin vapaapotku vieraille.

Vaparia vetämään asettui Pekka Äijälä. Laukaus jäi etualueelle, josta puolustuksen purku nousi pilkun kohdalle. Ahokas pisti pallon pitseihin suoraan ilmasta erinomaisella silmä-käsi-jalka-kyynärpää-koordinaatiolla. Tauolle siirryttiin nokialaisten 1–0-johdossa.

Toisen puoliajan alussa kotijoukkue otti enemmän peliä haltuunsa ja pääsi heiluttelemaan vieraiden verkkoja, kun vasemmalla laidalla jalkansa auki virittänyt Jan Kulokorpi onnistui tarjoilemaan pelivälineen kimmokkeiden kautta Amin Chouaibille. Amin iski pallon sisään ja riensi pitkällä spurtilla juhlimaan maalia kannattajiensa eteen, mutta tuomarit kävivät tilanteesta konsultaatiot keskenään, lopulta tilanne vihellettiin paitsioksi.

Jälkimmäinen jakso oli yhtä lailla laadukasta tasapäistä taistoa keltaisten turvautuessa hivenen enemmän johtoasemansa puolustamiseen kuin lisäosuman hakemiseen. Tämä voi koitua toisinaan kohtaloksi, mutta ei kuitenkaan tällä kertaa.

Nokialaisten puolustuksesta ottelun 85 minuutin kohdalla lähtenyt nosto keskialueelle sai epäonnisen jatkon TPT:n edustajan jalasta suoraan Rike Kausialalle, joka karkasi vasenta laitaa ylös. Rike syötti pallon hallitusti keskelle, josta Pekka Äijälän oli helppo työ siirtää kauden 20. osumallaan tilanteeksi 0–2. Nämä jäivät siis loppunumeroiksi.

Viereisellä Kaupin kentällä samaan aikaan käyty koitos FC Melodyn sekä TPV:n välillä päättyi karuihin lukemiin 1–14, joten Kolmosen viimeiselle kierrokselle riittää kärkikaksikon osalta vielä paljon panosta. NoPS ja TPV vaanivat tasapisteissä, mutta maaliero on plus neljä nokialaisten hyväksi.

Ratkaisevat ottelut pelataan samanaikaisesti ensi lauantaina 8. lokakuuta alkaen kello 16, kun TPV kohtaa ACE:n Kaupissa ja NoPS ottaa mittaa Loiskeesta Sääksjärvellä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut