Sarjapaikastaan taistelevat TPV ja TKT vahvistivat asemiaan, Kakkosen kautta kolme kierrosta jäljellä

TKT:n siniharmaat kohtaavat seuraavaksi Turun Weikot Kaupissa lauantaina kello 14, TPV:n punapaidat ottavat sunnuntaina mittaa FC Espoosta vieraissa kello 17.

16.9. 14:41

Jalkapallo

TPV sekä TKT tekevät nousujohteista työtä naisten Kakkosessa, etenkin punapaitojen viime lauantaina viemä kotivoitto taulukon kärkipään Musan Salamasta Lamminpäässä lukemin 4–1 (1–0) sykähdytti suuresti. Tämä oli TPV:lle samalla neljäs täysi pistepotti putkeen.

”Parantuneen oman tekemisen myötä lähdettiin haastamaan sarjakakkosta rohkeasti. Aloitettiin peli todella vahvasti ja saatiin hienoa flow-tilaa päälle. Avauspuoliskon lopulla MuSa tuli taisteluun mukaan, mutta onnistuttiin säilyttämään johto”, kertasi punaisten päävalmentaja Mikko Lepistö.

”Toinen jakso oli meille hankalampi, vaikka tehtiinkin kolme osumaa. Oma vastaprässääminen hidastui ja maalivahti Fanniina Salonen sai venyä pari kertaa parhaimpaansa. Hyvä, tehokas ja ilmeikäs peli meiltä. Keinot voittaa löytyi ja pelaajien hurja työmoraali siivitti meidät upeaan tulokseen.”

Myös TKT onnistui pitämään pisteet kotona kaatamalla sarjajumbo Liedon Pallon lauantaina Pyynikillä hienoisista hankaluuksista huolimatta selvin loppuluvuin 3–0 (0–0).

”Ottelun avausjaksolla oltiin täysin telineissä. Ajatus, liike, syötöt ja taistelu olivat jääneet pukukoppiin. Perustekemisessä oli isoja ongelmia. Liekö outo kenttä ja alusta syynä vai oltiinko vaan kohmeessa”, siniharmaiden luotsi Teemu Järvinen kommentoi.

”Tauolla otettiin happea ja toisella jaksolla tilanne olikin ensimmäisestä syötöstä alkaen aivan eri, Lieto ei enää päässyt juurikaan meidän puolelle kenttää. Muutaman maalin jälkeen vierailijoille tuli loukkaantumisia ja vaihtopelaajat loppuivat, joten joutuivat vielä pelaamaan vajaalla. Saatiin ainakin harjoiteltua pallonhallintaa ja useampi onnistuminen teki hyvää itseluottamukselle.”

Viikonlopun voittojen myötä tamperelaisjoukkueet sinnittelevät nyt juuri pudotusviivan paremmalla puolella, kummatkin 16 pistettä keränneenä, Kisatoverit pykälän edellä maalieron turvin. Kaulaa ensimmäisen putoajan paikalla majailevaan TPS:n kakkosryhmään on neljä pinnaa, kun kautta on kolme kierrosta jäljellä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut