Lempäälän Kisalle ropisi kymmenes Seuracupin voitto – Pyrintö, Ikaalinen sekä Urjala vahvana omissa sarjoissaan

Lempäälän Kisan nuorten taitava ja monipuolinen ryhmä juhli viime lauantaina Raaseporissa kultamitalit kaulassa.

8.9. 2:00

Yleisurheilu

Lempäälän Kisan nuoret nappasivat nimiinsä neljännen kerran peräkkäin valtakunnallisen Seuracupin finaalin. Tämä oli LeKille jo kymmenes voitto viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Toisena palkittiin Riihimäen Kisko, kolmanneksi tuli nousussa oleva Kauhajoen Karhu. Raaseporissa, Karjaan keskusurheilukentällä B-sarjan kuninkuudesta mitteli 16 joukkuetta eri puolelta Suomea.

Seuracupissa menestyminen ei ole sattumaa, siihen tarvitaan suuri joukko hyviä 11–17-vuotiaita urheilijoita, oikeita lajivalintoja sekä yhteishenkeä, tsemppiä ja taistelua kilpailija kilpailijaa vastaan.

LeKin vahvuutena on tasaisuus ja monen osallistujan venyminen kauden parhaimpiin tuloksiin. B-sarjalaisten eli 10 001–35 000 asukkaan kuntien seurojen urakka päättyi viime lauantaina sykähdyttävään 16 x 60 metrin sukkulaviestiin ja Lempäälän ryhmän voittoon.

Hämeen piirin muutkin seurat menestyivät omissa sarjoissaan komeasti. Tampereen Pyrintö huhki lauantain Superfinaalissa Espoossa hopeasijalle, Veikkolassa käydyssä A-finaalissa Ikaalisten Urheilijat ylsi kakkoseksi sekä Urjalan Urheilijat kolmanneksi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut