Saintsin miehet eivät pysyneet Vaasan finaalivauhdissa – ”Yksi vaikeimmista kausista, mitä olen koskaan kokenut”

Ennakkosuosikki Wasa Royals piti pintansa Saintsin sinivalkoisia vastaan ykkösdivisioonan loppuottelussa eli Spagettimaljassa selvin luvuin 38–7.

3.9. 19:11

Jenkkifutis

Miesten ykkösdivarin mestaruudesta taisteltiin 40. kertaa perjantaina 26. elokuuta Vaasassa. Runkosarjan puhtaalla suoralla voittanut Wasa Royals taituroi Spagettimaljassa Tampere Saintsin kumoon lukemin 38–7 (18–0).

Läpi ottelun kenttätapahtumia hallinneet isännät päästivät tamperelaiset tulostaululle vasta viimeisen jakson päätteeksi. Spagettimalja käynnistyi kuitenkin tasaisena, kun pyhimysten puolustus onnistui pitämään Vaasan vaarallisen hyökkäyksen kurissa ja kohtaamisen kiikarilukemissa 0–0 ensimmäisen neljänneksen ajan.

”Puolustus toimi alussa hyvin, mutta eihän puolustuskaan kestä koko aikaa olla hommissa. Meidän isoin ongelma oli, ettei saatu tehtyä hyökkäyksessä asioita, mitä olisi pitänyt. Vastustajalla oli pallo jatkuvasti, sillä tavalla ei varsinkaan finaalissa pärjätä”, tiivisti pyhimysten luotsi Hannes Mattila.

Kun pistehanat poksahtivat lopulta auki, Royals ratkaisi taiston kahdella hyökkäysdraivilla, jotka molemmat päätyivät maalialueelle vieden Vaasan karkumatkalle 18–0. Saintsin ainoa touchdown tuli pelinrakentaja Taylor Palmerin 22 jaardin heitolla Erkki Ojalalle. Isäntien Nico Barrow urakoi kamppailussa puolestaan neljä touchdownia.

”Vaasalla oli todella vahva joukkue tähän sarjaan, otettiin paremmalta turpaan, sitä ei käy kiistäminen. Se oli hienoa, että pelattiin toista kautta peräkkäin finaalissa, mutta samalla ei niin kivaa, että loppuottelussa tuli tukkaan toisen kerran putkeen”, tuumasi päävalmentaja Mattila.

”Kauden ensimmäinen puolikas ei ollut kovinkaan hyvä meiltä, toisella puolikkaalla saatiin hiottua pakettia paremmin kasaan, mutta tämä oli kyllä yksi vaikeimmista kausista, mitä olen koskaan kokenut. Toki uutta ollaan jo lähdetty suunnittelemaan, ja miesten alkeiskurssi on tulossa heti syyskuun aikana.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut