Tampere Rugby Clubin kauden toinen voitto kovan työn takana, Jyväskylä ottaa revanssin heti lauantaina

Tampereen Kiira Kupiainen väistämässä Jyväskylän Kaisla Kainulaisen (vas.) taklausta matkalla kohti tiukan kamppailun voittomaalia.

14.7. 2:00

Rugby

Tampere Rugby Clubin naiset pelasivat Jyväskylää vastaan Raholassa viime lauantaina harvinaisen tiukan ja vähämaalisen ottelun, joka meni lopulta kotijoukkueen nimiin numeroin 12–10.

Tamperelaiset joutuivat lähtemään taistoon ilman vaihtopenkkiä, mikä kostautui jo 10. minuutilla sattuneeseen kohtaamisen päättäneeseen, ei kuitenkaan vakavaan vammaan. Ensimmäinen puoliaika oli vauhdikasta ja tapahtumarikasta, mutta täysin pisteetöntä vääntöä, joten tauolle siirryttiin lajille poikkeuksellisissa kiikarilukemissa 0–0.

Toisella puoliskolla Jyväskylä avasi maalitilinsä menestyksekkäästi laidasta, mutta Tampere onnistui pysymään kamppailussa mukana siitä huolimatta, että rosterin määrä kentällä tippui vielä kolmeentoista ensin keltaisen kortin sekä sittemmin jalkakrampin vuoksi.

Vierailija hallitsi erikoistilanteita, ja molempien kokoonpanojen puolustusta oli vaikea läpäistä. TRC:n voittomaali nähtiin haasteita riittäneen koitoksen tilanteessa 5–5 Kiira Kupiaisen upeasta juoksusta laitaan, pisteet kotiin viimeisteli Saana Järvenpää komealla konversiopotkulla.

Jännitysnäytelmän viimeisellä minuutilla tullut JRC:n maali ei enää riittänyt tasapeliin, koska vierailijoiden konversio ei mennyt tolppien väliin.

Tampereen joukkue jatkaa taivaltaan SM-sarjassa kohtaamalla Jyväskylän uudelleen ensi lauantaina vieraissa. Sen jälkeen kalenteriin mahtuu yhden viikon tauko ennen seuraavaa reissua, kun 30. heinäkuuta tielle asettuu edellisen kauden finaalivastus Helsinki Rugby Club.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut