Ilveksen nuoret nousivat SM-taistoihin ilman lähtöpisteitä, karsintojen saldona lopulta viides sija

Rasmus Lehtosen (2) keltapaidat keräsivät 20-vuotiaiden poikien SM-karsintojen 16 ottelusta kaikkiaan 26 pistettä.

7.7. 17:00

Jalkapallo

Ilveksellä oli kelpo mahdollisuudet nousta P20-nuorten SM-karsintojen kolmospallille sarjan päätöksessä FC Interin vieraana viime lauantaina 2. heinäkuuta, toisin kuitenkin kävi.

Ottelun avausjaksolla ei nähty lainkaan osumia, mutta toisella puoliskolla hanat repesivät kuuden maalin mittaan. Tauolta palattuaan turkulaiset painoivat kaasun pohjaan ja karkasivat peräti 4–0-johtoon koitoksen 60 minuutin kohdalla.

Tamperelaiset saivat pientä lohtua kahdesta kavennuksesta, tosin Interin ottama 4–2-voitto tarkoitti sitä, että Ilves tuli karsintojen kärkijoukkojen tiukassa taistelussa viidenneksi. Turkulaisten kaadolla keltapaidat olisivat kivunneet siis taulukon kolmanneksi ohi Grankulla IFK:n ja vieneet yhden lähtöpisteen varsinaiseen SM-sarjaan.

A-lohkossa viiden kärjen järjestykseksi muodostui HJS, KaaPo, GrIFK, TPS sekä Ilves, B-lohkossa Atlantis FC, HJK, KuPS, FC Honka sekä FC Reipas.

T18-junioreiden SM-taistoissa tupsukorvat kasvattivat saalistaan viime perjantaina kukistamalla jumbojoukkue HJS:n vieraskentällä lukemin 3–1. Hämeenlinnan ryhmä pääsi 1–0-johdossa puoliajalle, mutta jälkimmäinen jakso oli tamperelaisten näytöstä, jossa maalareina toimivat Helli Ahonen, Jenna Kähkönen sekä Aada Koivisto.

Ilveksen tytöt suuntasivat kesätauolle kuudennelta paikalta viisi pistettä pronssisijalla majailevaa Puotinkylän Valttia perässä, ja kausi jatkuu tupsukorvien osalta 23. heinäkuuta Oulu Nice Soccerin vieraana.

P17-ikäluokan karsinnoissa lohkonsa kolmanneksi pelannut Ilves pääsee tositoimiin kahdentoista joukkueen SM-sarjaan heinäkuun lopulla yhden lähtöpisteen kera.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut