Sarjanousijat FC Melody ja Tampere United/2 taistelivat täydet pistepotit Kolmosen kierroksella

TamU/2:n Panu Väliaho (vas.) ja PP-70:n Anton Chalhoub kirmasivat pallon perässä sateisella Lamminpään nurmella viime torstaina.

6.6. 18:45

Jalkapallo

FC Melodyn edustusjoukkue pääsi korkkaamaan keskiviikkona kesäkuun aluksi uuden kotipyhätön Lamminpäässä, johon vierailijaksi saapui TKT. Puitteet otteluun olivat erinomaiset, sillä nurmi oli loistokunnossa, aurinko paistoi ja oheispalvelut grillimakkaroineen toimivat pienen säädön jälkeen komeasti.

Avausjaksolla nähtiin suuremmalta osin Melodyn pallonhallintaa, tosin vaarallisilla paikoilla eivät isännät päässeet juhlimaan. Yhden osuman kotijoukkue kuitenkin upotti ennen taukoa, kun nahkakuula pomppi maalinedusruuhkassa kuuden polven kautta Kimmo Lahdelle, joka viimeisteli pallon pussiin.

Toiselle jaksolle lähdettiin hienoisesti vieraiden komennossa, mutta kesken Kisatovereiden painostuksen Kalle Kankala pääsi lataamaan luvuiksi 2–0. Pallo kaverin boksissa suojaukseen, terävä käännös ja veto alanurkkaan 52 minuutin kohdalla.

Melody puolusti koko taistelun ajan hyvin, eikä TKT saanut maalipaikkoja. Isännät sen sijaan tuulettivat vielä ajassa 90+3 Jussi Mäenpään puskiessa pallon verkkoon Kimmo Lahden keskityksestä. Näin kahden perinteisen kasvattajaseuran kohtaaminen päättyi Melodyn voittoon lukemin 3–0.

Kolmosen toinen sarjanousija Tampere United/2 sai sateen niskaansa torstaina PP-70:n vieraana samaisella Lamminpään nurmella. Peli oli aika lailla yhtä päätä, kun sinipaidat hallitsivat kenttää ja kotijoukkue vetäytyi todella syvälle puolustaen raivokkaasti.

Mustiin sonnustautuneille isännille ei siunaantunut pahoja vaaranpaikkoja koko koitoksessa, TamU/2:lle puolestaan muutama, joista avauspuoliskolla vihellettiin täpärästi kaksikin paitsiomaalia.

Jälkimmäisellä jaksolla sinipaidat tehtailivat saldoonsa kaksi täysosumaa. Ensimmäisestä kaapista vastasi 67. minuutilla Ville Vähänen, joka toimitti takaviistoon maata pitkin tulleen tiputuksen noin pilkun kohdalta pitseihin. Unitedille 2–0-voiton sinetöi Eetu Hanhiniemi, jonka puolittainen keskitys upposi suoraan sisään 81. minuutilla.

Tampere United/2 majailee seitsemän ottelua huhkineena sarjataulukon seitsemäntenä kaikkiaan yhdeksän pisteen potilla, FC Melody taas marssii viidennellä sijalla 11 pisteen saaliilla.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut