Ilveksen nuoret saalistavat nyt karsintojen neljäntenä, lohkon viisi parasta nousee suoraan SM-sarjaan

Lauri Orava (kesk.) vastasi Ilveksen 2–0-maalista sunnuntain ottelussa TPS:n mustavalkoisia vastaan 76 minuutin kohdalla.

27.5. 19:07

Jalkapallo

P20-nuorten SM-karsintasarjan kakkosena kärkkyvä Turun Palloseura ei löytynyt keinoja Ilveksen kaatamiseen viime sunnuntaina Kaupissa.

Tamperelaiset onnistuivat maalinteossa kerran avausjaksolla Julius Peron viedessä tupsukorvat 1–0-johtoon 35 minuutin kohdalla, ja upottivat kaksi osumaa lisää turkulaisten verkkoon ottelun viimeisen vartin aikana Lauri Oravan sekä Romeo Teräsmaan toimesta. Ilveksen veskari Oskari Aro onnistui puolestaan pitämään oman pään puhtaana, joten pisteet irtosivat isännille loppuluvuin 3–0.

Ilveksen kausi jatkui torstaina Grankulla IFK:ta haastamassa Kauniaisissa, tällä kertaa kamppailu oli selvästi tiukempaa. Keltapaitojen Onni Pajuoja vastasi koitoksen avausmaalista 16 minuutin kohdalla, mutta kotijoukkue kampesi rinnalle ja ohi 2–1-johtoon hyvissä ajoin ennen taukoa.

Toisella jaksolla Romeo Teräsmaa pääsi tuulettamaan täysosumaa kahteen otteeseen täyden tunnin molemmin puolin siirtäen vuorostaan vierailijat keulille, mutta GrIFK pelasti itselleen yhden sarjapisteen 78. minuutilla nousemalla tasatilanteeseen 3–3. Nämä jäivät myös loppulukemiksi.

A-lohkon neljännellä sijalla kahdeksan pisteen päässä kärkipaikasta nyt vaaniva Ilves kohtaa seuraavaksi Åbo IFK:n kotikentällään Kaupissa ensi sunnuntaina kello 14 alkaen.

Lohkon viisi parasta ryhmää nousee suoraan varsinaiseen SM-sarjaan. Tamperelaisilla on eroa kuudentena majailevaan FC Interiin seitsemän pistettä, kun karsintoja on kuusi ottelua jäljellä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut