Indians pudotti Classicin täpärästi pronssikamppailuun, viikonlopun mitalijahdissa vastaan tulee Oilers

Elias Laineen (83) Classicin ja Jonatan Junkkarin (vas.) sekä Amos Jäppisen Indiansin välinen mittelö venyi aina viidenteen kamppailuun asti.

12.5. 18:22

Salibandy

Classic onnistui tasoittamaan P21-nuorten SM-sarjan välierät espoolaista Indiansia vastaan 0–2-takamatkalta otteluvoittoihin 2–2.

Tamperelaiset kukistivat Espoon ryhmän tiistaina 3. toukokuuta kotonaan luvuin 5–4 sekä viime lauantaina Tapiolan urheiluhallissa numeroin 8–4, mutta maanantaina Lempäälän Ideaparkissa pelattu viides koitos meni vuorostaan Indiansin nimiin niukasti 5–4.

Classic ehti kirmata ratkaisevassa välierässä kahden maalin johtoon sekä ensimmäisessä että toisessa erässä, tosin Indians kiri karkumatkat kiinni ja siirtyi 4–3-johtoon ajassa 36.47. Classic venyi vielä tasoihin vajaa minuutti edellistä osumasta, mutta isäntien kohtalon hetki koitti ajassa 47.32, kun vierailija pääsi iskemään voittomaalin rankkarista.

Classic hakee kaudelle mitalinmakuista sinettiä ensi lauantaina kello 15 alkaen, jolloin Ideaparkissa käytävässä pronssikamppailussa haastajaksi asettuu niin ikään espoolainen Oilers.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut