Akaan leijonat välieriin kolmen tiukan trillerin päätteeksi, finaalipaikan tielle asettuu Kampuksen Dynamo

Akaan leijonapaitojen Jovan Stankovic (11) näyttää Vieska Futsalin Henri Heikkilälle, että aika pienestäkin välistä mahtuu viilettämään hyökkäykseen, kun tahtoa ja taitoa riittää.

23.4. 11:28

Futsal

Toijalan monitoimihallin parketilla nähtiin lauantaina 16. huhtikuuta huima jännitysnäytelmä, jonka päätteeksi Akaan ryhmä oli Vieska Futsalia parempi numeroin 3–2 (1–2). Näin puolivälieräsarjan ratkaisu siirtyi sunnuntaille taisteluparin kolmanteen kohtaamiseen.

Pudotuspelien avauksen edellisenä viikonloppuna luvuin 3–2 (2–2) voittanut Vieska osoitti lauantain koitoksen ensimmäisellä jaksolla, että se oli saapunut Akaaseen hakemaan jatkopaikkaa tosissaan. Kentällä esitettiin viihdyttävää, vauhdikasta ja fyysistä futsalia, lajia parhaimmillaan. Myös kotijoukkue oli selvästi ottanut opikseen kamppailusta Ylivieskassa.

Vieraiden maalinsuulla Slobodan Tomic oli avausjakson hahmo vieden Vieskan tauolle 2–1-johdossa. Isännät tulivat kopista kuitenkin entistä sisuuntuneempana. Ottelu jatkui tasaisena, mutta tällä kertaa oli Akaan veskarin vuoro nousta ratkaisevaan rooliin. Kasper Kangas piti maalinsa koskemattomana koko jakson ja se riitti voittoon, kun Jovan Stankovic toi leijonapaidat rinnalle ja Juhana Jyrkiäinen ohi lukemiin 3–2.

Sunnuntaina Akaa kaatoi Vieskan ratkaisevassa puolivälierässä maalein 3–2 (1–0) ja eteni liigan välieriin. Lopulta kaikki kolme ottelua päättyivät siis 3–2-kotivoittoihin. Leijonapaitojen onneksi kotietu sarjaan oli Pirkanmaalla, näin Akaassa mitellään neljän parhaan sakissa jo kuudetta vuotta putkeen.

Myös sunnuntain puolivälierässä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Oman mausteensa kohtaamiseen tarjosi tuomareiden erittäin salliva linja, joka teki ottelusta ajoittain pystypainia. Avauspuoliskon saldoksi saatiin isäntien yksi täysosuma, jossa huimaa taitoaan esitteli Jovan Stankovic.

Ajassa 21.43 Akaa Futsalin kapteeni Jussi Nyström huudatti kotiyleisöä katkaisemalla vierailijoiden pelinrakentelun ja tykittämällä pallon kaukaa voimalla verkkoon. Kahden maalin johtoasemassa leijonien ote hiukan herpaantui, ja sillä oli edessään viikonlopun vaikein vaihe.

Vieska sai hurmoksen päälle viilettäen nopealla tahdilla tasoihin. Vieraat hallitsivat nyt peliä, ja tarvittiin muutama Kasper Kankaan huipputorjunta pitämään tilanteen 2–2:ssa.

Isännät kestivät puolustustaistelun, jonka päätti Aleksi Pirttijoen pommi ajassa 30.30. Stankovic tarjoili laitaan Pirttijoelle, joka ampui hirvittävän kanuunan sekä samalla voittomaalin ohi Tomicin. Kumpikin kokoonpano tehtaili paikkoja vielä viimeisellä kympillä, mutta lisää osumia ei pitseihin enää heilahtanut.

Välierissä Akaa Futsalin haastajaksi asettuu tuttuakin tutumpi Kampuksen Dynamo. Sarja käynnistyy tänä viikonloppuna Jyväskylässä tuplaottelulla. Vappuviikonloppuna pelataan Akaassa, ja tarvittaessa viides ottelu taas Jyväskylässä. Paikkaa finaaleihin paikka irtoaa siis kolmella kaadolla.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut