Ilveksen juniorit voittivat SM-kauden runkosarjan, pudotuspeleihin nousivat myös Nokian KrP sekä Classic

Kalle Äijälän (kesk.) keltapaidat nappasivat runkosarjan 21 ottelusta kaikkiaan kuusitoista voittoa, Leo Lahden (10) EräViikingeille voittoja kertyi viisitoista.

1.4. 2:15

Salibandy

P16-ikäluokan SM-karsinnat alkoivat elokuun lopussa 2021 ja päättyivät lokakuun alussa, näissä taistoissa tamperelaiset ottivat kaksoisvoiton, kun Ilves oli oman lohkonsa ykkönen ja Classic kakkonen. Molemmat nousivat samalla suoraan SM-sarjaan, jonka kahdeksan joukkueen kakkoslohkossa Pirkanmaa oli komeasti edustettuna, sillä mukaan mahtui myös oman karsintalohkonsa voittanut Nokian KrP.

Pääosin kovatasoisissa ja tiukoissa runkosarjan väännöissä, joita kertyi kaikkiaan 21 kappaletta kaikille, parhaiten pelasivat tupsukorvat kolmen pisteen erolla EräViikinkeihin.

Nokian kokoonpano päätyi maalieron turvin runkosarjan kolmanneksi ja Classic neljänneksi, kummatkin kymmenen pistettä keltapaitoja perässä. Samalla varmistui kolmen pirkanmaalaisen joukkueen paikka tulevalle kaudelle P17-ikäluokan SM-sarjaan.

Pudotuspelit alkavat Ilveksen sekä Nokian KrP:n osalta perjantaina 1. huhtikuuta, kun nokialaiset matkaavat Jyväskylän Palokaan mittaamaan Happeen kunnon kello 18.30 alkaen ja tupsukorvien tielle Kaukajärvellä asettuu yhteisjoukkue SBS Wirmo/Keiky kello 18.45.

Classic taas pääsee tositoimiin lauantaina 2. huhtikuuta OLS:n vieraana Oulussa kello 17 alkaen. Pudotuspelien toinen kierros koittaa seuraavana viikonloppuna.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut